Frisellejä ja juhannustunnelmia 2017

Viikonloppukokki ei ole paljon keittiössä vanhentunut juhannuksen aikana, mutta hyvin on silti syöty! Omassa keittiössä ruokaa on laitettu hyvin yksinkertaisesti, helposti ja nopeasti. Tämä onnistuu mainiosti, jos viettää suurimman osan ajasta kylässä. Vähän ennen juhannusta kävin Culinaria keittiöelämää -herkkukaupassa täydentämässä pastavarastoja. Matkaan tarttui kauppiaan somessa suosittelema kuivattu italialainen leipä eli friselle tai frisella. Suomalainen kirjoitusasu näyttää vaihtelevan. Laadukas leipä ja yksinkertaiset, mutta maukkaat täytteet sopivat mainiosti kesäiseksi iltapalaksi.

Friselle on siis vaaleaa, italialainen, kaksi kertaa paistettu, kuiva leipää, joka herätetään henkiin vedellä ja oliiviöljyllä. Sen jälkeen leipä täytetään tai paremminkin päällystetään ja nautitaan alku- tai välipalana tai iltapalana, kuten me teimme. Tavallisin leivänpäällinen valmistetaan tomaateista ja näin minäkin tein. Valmistin melko perinteisen bruschetta-täytteen. Googlen kuvahausta toki opin, että frisellen voi nauttia mozzarellan, sardellin, parmankinkun tai jopa mustekalan kanssa. Onpa tässä kesää aikaa kokeilla. Esimerkiksi munakoisosta voisi valmistaa caponatan leivän päälle. Tulipa mieleeni myös korpuista valmistamani dàkos. Siihen voisi käyttää frisellejä Tosin leipävarastoa on jo pian täydennettävä.

*

Friselle a la viikonloppukokki

2 friselleä

vettä

oliiviöljyä

2 tomaattia

pieni punasipuli

valkosipulin kynsi

tuoretta timjamia

tuoretta oreganoa

tuoretta basilikaa

2 rkl oliiviöljyä

1 tl sokeria

mustapippuria

suolaa

1 rkl punaviinietikkaa

parmankinkkua

mustia oliiveja

mozzarellaa

kapriksia

krassia

Valmista bruchetta-täyte. Pilko tomaatit, sipulit ja yrtit pieneksi ja sekoita ne keskenään. Mausta seos lorauksella oliiviöljyä, punaviinietikalla, suolalla, sokerilla ja mustapippurilla.

Laita keitettyä ja jäähdytettyä vettä keittolautaselle. Aseta friselle lautaselle. Anna leivän olla vedessä yhteensä parin minuutin verran. Käännä leipä puolivälissä. Nosta leipä leivinlaudalle tai lautaselle. Valele leipä oliiviöljyllä ja asettele päälle bruschetta-täyte.

Kokoa iltapalalautaselle frisellen lisäksi parmankinkkua, oliiveita, mozzarella ja kapriksia. Koristele krassilla ja yrteillä.

*

Minulla on nyt pari frisella kokemusta takana, enkä oikein vieläkään osaa sanoa kuinka kauan tarkasti leipä kannattaa jättää nesteeseen. Reseptiin kirjoitin varovaiseksi arvioksi pari minuuttia, mutta sekin saattaa olla liikaa. Valmiin leivän rakenteeseen vaikuttaa luonnollisesti myös se millä leivän päällystää, ja kauanko leipä ehtii päällysteiden alla makuuntua. Nesteestä sanoisin, että kannattaa mieluumin käyttää keitettyä ja jäähdytettyä vettä kuin suoraan kraanasta otettua. Näin voit varmistua siitä, ettei tarjottava leipä maistu vedelle. Samasta syystä käytän myös esimerkiksi gazpachossa keitettyä vettä.

Melkein parasta tässä kesäisessä iltapalassa oli se, että kaikki lautaselle käytetyt yrtit olivat omasta yrttitarhasta. Vaikka en mikään viherpeukalo olekaan, olen saanut yrtit menestymään. Nyt täytyy vain muistaa aktiivisesti käyttää satoa, kun sitä kerran on!

Juhannussää oli kovin vaihteleva. Sitä ei uskoisi kun katselin viikonlopun aikana otettuja valokuvia. Kuvista voisi luulla, että aurinko paistoi koko ajan. Ainakin se paistoi, kun savustettiin lahnaa, pelattiin krokettia, maisteltiin mansikoita ja kuohuviiniä tai vierailtiin museossa. Monena vuonna anoppilan juhannusruusu on juhannuksena kukintansa suorittanut. Tänä vuonna juhannusruusun ajoitus oli täydellinen. 

Tosi asiassa sää oli koleampi ja epävakaisempi kuin esimerkiksi juhannuksena 2016, jolloin päästiin nauttimaan nuotioherkuista, veneellä retkeilystä ja rantasaunalla saunomisesta ja uimisesta. Juhannuksen 2016 kruunasi upea auringonlasku. Tänä vuonna tuo kaikki jäi haaveeksi. Vaikka veneelle ei päästy retkeiltiin muuten lähiympäristössä. Piipahdimme muunmuassa Visavuoren museossa ja Vaniljahelmi-kahvilassa. Onko paikka sinulle tuttu?

Hehkuvan punainen romesco-kastike

Vielä nopea kastikevinkki juhannukseksi, ja sitten viikonloppukokki vetäytyy juhannuksen viettoon. Romesco-kastike on siitä kiitollinen, että se sopii kastikkeeksi melkein mille tahansa grilliruualle. Kun lämmin kesä sää antaa odottaa itseään, paahdetuista paprikoista ja manteleista pyöräytetty kylmä kastike voi vaikka vähän lämmittääkin. Usein romescoon nimittäin lisätään chiliä. Jos kaipaa tulisuutta, chiliä voi lisätä runsaalla kädellä, mutta ilman chiliäkin pärjää. Minä hain vähän makua miedosta savupaprikajauheesta.

*

Romesco-kastike

2 punaista paprikaa

2 isoa tomaattia

2 valkosipulin kynttä

vajaa dl manteleita

paahtoleipäviipale, vaikka vähän kuivahtanut

1 rkl punaviinietikkaa

1 tl savupaprikajauhetta

tuoretta persiljaa 

tuoretta oreganoa

suolaa

pippuria

oliiviöljyä

Paahda manteleita kuivalla pannulla. 

Paahda halkaistuja paprikoita, tomaatteja sekä valkosipulikynsiä kuumassa uunissa noin parikymmentä minuuttia. 

Laita paahdetut raaka-aineet, paahtoleipäviipale, punaviinietikka, yrtit ja mausteet yleiskoneeseen ja pyöräytä tasaiseksi massaksi. Ohenna kastiketta oliiviöljyllä sellaiseksi kuin haluat. Jäähtyessään kastike kiinteytyy jonkin verran. Jos jäähtynyt kastike tuntuu olevan liian jäykkää, sitä voi myöhemminkin ohentaa oliiviöljyllä.

Tarjoa romescoa grilliruualla.

*

Vaikka paahdoin paprikoita uunissa noin 20 minuuttia, niiden kuori ei ehtinyt kovasti mustua, lisäsin paahdetut paprikat kuorineen päivineen kastikkeeseen. Jos kuoret ehtivät mustua kovasti, ne kannattaa ottaa pois, sillä tavoitteena on paahtunut ei palanut maku. Koska yleiskoneeni on varsin tehokas, kuoret eivät tuntuneet, eivätkä maistuneet valmiissa kastikkeessa ollenkaan.

Toinen syy miksi kuorimista voisi suositella on ikävät vatsavaivat, joita paprika ja erityisesti sen kuoret joillekin aiheuttavat. Paahdettu paprika on ihmeellisen mieto raakaan verrattuna. Meilläkin paahdettu paprika on kaikkien suosiossa, vaikka raakana se ei tahdo maistua.

Romesco-kastike on todella monipuolinen. Sitä on nyt syöty leivän päällä ja falafelien kanssa. Tähänastisista kokeiluista parhaaksi osoittautui romesco ja grillattu kana. En malttanut olla maistelematta romescoa tuliaisiksi tuotujen kanojen kanssa, vaikka tuliaisten tuoja oli varmasti ajatellut kanojen sopivan valmistamansa paholaisenhillon kanssa. No paholaisenhillo pääsee pöytään juhannuksena. Kiitos käynnistä serkku-likka ja serkun suloiset pojat. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa!

Itämainen slaw - herkkua kaalista

Kaalinrakastajalla alkaa olla hyvät ajat. Kotimaista varhaiskaalia alkaa olla saatavilla, ja hintakin on huokea. Coleslawta tulee tehtyä ympäri vuoden. Kesällä coleslaw tehdään tietysti varhaiskaalista, ja talvella talvikaalista. Keräkaaleja molemmat, eri lajikkeita vaan. Kaali sopii loistavasti lisäkkeeksi kesäisille ruuille niin lihoille kuin kaloille, siksipä tässä lähellä juhannusta on oivallinen aika kirjoitella taas kaalisalaatista.

Sain kustantajalta arviointikappaleen Sirocco-kirjasta jo talvella. Aina aika ajoin olen tarttunut kirjaan, ja selaillut sitä. Olen todennut kirjan sisältävän monia hyviä reseptejä ja toisaalta tullut muistutelluksi monista vähän unhoon painuneista aamiais- ja välipalaherkuista. Mitään kovin uutta ja mullistavaa en ole Siroccosta löytänyt. Ehkä siitä syystä kirja on tähän asti toiminut enemmänkin ideoinnin lähteenä, mutta vihdoin viimein pääsin testaamaan reseptiä.

Sabrina Ghayour: Sirocco on saatu arvostelukappaleena Gummerukselta

*

Itämainen Slaw

6 annosta

4 rkl kreikkalaista jogurttia

2 rkl majoneesia

1 rkl piparjuuritahnaa

1 tl jauhettua kanelia

2 tl jeeraa

kourallinen keltaisia rusinoita

1/2 varhaiskaalia

1/2 pienestä kukkakaalista

pieni fenkoli 

punasipuli

omena

minttua

korianteria

oreganoa

tilliä

suolaa

mustapippuria

Valmista kastike sekoittamalla jogurtti, majoneesi, piparjuuritahna, kaneli ja jeera keskenään. Lisää joukkoon rusinat ja mausta kastike suolalla ja pippurilla.

Kuori punasipuli ja omena. Irrota omenasta siemenkota ja fenkolista kova kanta. Lohko omena ja fenkoli neljään osaan ja puolita sipuli. Suikaloi kaalin ja punasipulin puoliskat sekä omenan ja fenkolin neljännekset ohueksi terävällä veitsellä tai mandoliinilla. Irrottele kukkakaalista pieniä kukintoja. 

Laita kasvikset laakealle vadille ja sekoita hyvin. Käsin sekoittaminen onnistuu kaikkein parhaiten. Lisää kasvisten päälle kastike sekä hienonnetut yrtit ja sekoita tasaiseksi. Anna tekeytyä kylmässä ja tarjoa lisäkkeenä.

*

Coleslawn kannattaa antaa makuuntua tunti pari. Sen voi tehdä jopa edellisenä päivänä valmiiksi, jolloin maut ehtivät tasaantua entisestään. Ainakaan omassa slawssa edes omena ei tummunut. Makua taitaa tulla sitä enemmän, mitä ohuemmaksi kasvikset jaksaa suikaloida. Mandoliini on hyvä apuväline. Ohje mukailee melko tarkasti alkuperäistä. Ainoastaan mustakuminan siemeniä ei ollut käytössäni. Mistäköhän niitä saisi? Yrttejä lisäilin sitten vähän reilummalla kädellä. Niitä kun on. Omassa yrttitarhasta. Esimerkiksi oreganoa ei ollut alkuperäisessä reseptissä.

Coleslaw sopii lisäkkeeksi melkein mille tahansa: kalalle, kanalle, lihalle tai osaksi kasvisateriaa. Me söimme coleslawta ensin sunnuntaisella kasvisaterialla falafelien kanssa pöydässä oli myös kuskussalaattia, minttukastiketta ja tuoretta leipää sekä romesco-kastiketta. Reilusta annoksesta jäi lisukkeksi myös tiistai-illan grillatulle broilerille

Sirocco vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta, mutta suomalaisen ruokaharrastajan näkökulmasta siinä on yksi ongelma: satokaudet. Pyrin nimittäin kokkaamaan satokausiajattelun mukaan, ja se ei välttämättä näissä resepteissä ole kovinkaan helppoa. Otetaan nyt esimerkkinä granaattiomena, jota käytetään hyvin monissa resepteissä. Suomessa hyvälaatuista ja kohtuuhintaista granaattiomenaa on parhaiten saatavilla talvella joskus joulun jälkeen, ja silloinpa ei Pohjolassa olekaan muita tuoreita raaka-aineita, joita reseptit vaatisivat. Esimerkiksi yrtit ovat älyttömän kalliita.

Siroccon makumaailma on kuitenkin kovasti mieleen ja siksi aion pitää kirjan silmissäni. Aina tulee hetkiä, jolloin jokin kirjan resepteistä natsaa hetkeen. Reseptit sinänsä ovat helposti toteutettavissa. Olen onnistunut löytämään valtaosan raaka-aineista melko helposti tai ainakin tiedän, että niitä on periaatteessa saatavilla. Siroccon kirjoittaja Lontoossa asuva iranilaissyntyinen kokki Sabrina Ghayour vie lukijat Lähi-itään lähinnä mausteiden avulla. Raaka-aineet ja valmistusmenetelmät ovat länsimaisille tuttuja ihan jokapäiväisestä arkiruuasta. 

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta

Edit 21.6.2017 Linkkejä lisätty

Raparperibroileria - ruokaa raparperista

Viikonloppuna toin lapsuudenkodista sylillisen raparperia kuten joka kesä. Parhaimmillaanhan raparperi on tuoreena, mutta valtaosan nyt mukaan kerätyistä aarteista säilöin talven varalle pakastimeen. Kolme vartta jätin jääkaappiin. Ajatuksena oli tehdä raparperista ruokaa. Makeita herkkuja löytyy blogistakin raparperi-tunnisteen alta pilvin pimein. Suolaisena on tullut testattua vain viime kesän somehitti. Pekoniin kääritty grillattu raparperi oli somehuomion ansainnut. Nytpä tuli todistettua, että raparperi sopii myös vähärasvaisen broilerin kanssa.

*

Raparperibroileri

1 kg marinoimattomia koipinuijia

suolaa

2 tl nelimaustetta *

2 tl kanelia

1 rkl muscovadosokeria

pari oksaa tuoretta timjamia

2 rkl soijakastiketta

2 banaanisalottisipulia

3 valkosipulinkynttä

250 g (3 keskikokoista vartta) raparperia

tarjoiluun 

salaattia 

vuohenjuustoa

Sekoita sokeri, nelimauste, kaneli ja tuoreesta timjamin oksasta riivityt lehdet keskenään.

Hiero suola ja mauste seos koipi nuijiin. Jätä huoneen lämpöön noin 30-40 minuutiksi maustumaan.

Valele nuijat soijakastikeella juuri ennen uuniin laittamista. Lisää uunivuokaan salottisipulit ja valkosipulin kynnet krouvisti paloiteltuna.

Laita 220 asteiseen uuniin ja kypsennä noin 10 minuuttia. Lisää suikaleiksi halotut raparperit koipinuijien päälle ja alenna uunin lämpötilaa 180-200 asteeseen. Kypsennä vielä noin 25-35 minuuttia kunnes broilerit ovat kypsiä.

Tarjoile broileri rapeiden salaatinlehtien ja vuohenjuustokiekkojen kanssa. Salaattikastikkeena voit käyttää uunivuokan pohjalle kertynyttä lientä.

*

* nelimauste on valmistettu morttelissa hieromalla 2 rkl mustapippuria pieneksi ja sekoittamalla siihen jauhettua muskottia, neilikkaa ja muskottipähkinään 1 rkl kutakin 

Broileri on nopeaa arkiruokaa. Broileri ottaisi varmasti enemmän makua itseensä, jos sen marinoisi jo edellisenä iltana jääkaappiin. Minulle vain kävi niin, että edellisenä iltana ei ollut harmaatakaan mielikuvaa siitä, että mitä broilerista valmistettaisiin. Päivällä töissä alkoivat raparperin varret kummitella mielessä ja samoin muistin, että kaapissa on pieni määrä sekoittamaani nelimaustetta. Ihmeen paljon liha ehti kuitenkin maustua lyhyessäkin ajassa.

Kypsensin broileria aluksi hieman kuumemmassa uunissa, että sain pintaan vähän väriä. Raparperit lisäsin vasta, kun olin alentanut lämpötilaa, etten polttaisi niitä. Raparperista ehti kuitenkin kivasti makua koipinuijiin. Ja vielä enemmähän makua sai, kun uunissa kypsyneet raparperit nosteli salaatin päällle broilerin kaveriksi. 

Raparperin sisältämän oksaalihapon vuoksi sitä pitäisi tarjota maitotuotteen kera. Minä paistoin paistinpannulle leikatun leivinpaperin päällä pari vuohenjuustokiekkoa per annos. Paistaminen ei tietnkään ole pakollista. Uskoisin sitä paitsi, että myös pehmeä vuohenjuusto tai vaikkapa feta sopivat loistavasti tähän annokseen.

Blogin raparperireseptit ja -vinkit

Makeita leivonnaisia:

• raparperi-vadelmapiirakka valkosuklaalla
• maisemakahvilan raparperipiirakka
• täyteläinen raparperi-mascarponepiirakka
• vanilija-raparperipiirakka
• pähkinäinen raparperipaistos

Jälkiruokia:

• kerroskiisseli raparperista
• raparperiunelma italialaisella marengilla
• karamellisoidut raparperit kermavaahdolla
• raparperiposset

Tahnaa ja siirappia

• raparperi-curd
• raparperisiirappi
• raparperivichy
• proseccoa raparperijäillä

Suolaista syötävää:

• salaattia raparperista ja vuohenjuustosta

Rusticheria Stellasta ei tarvitse lähteä nälkäisenä

Nyt näyttää siltä, että syön Rusticheria Stellassa Valkeakoskella kerran vuodessa. Kirjoitin nimittäin ravintolasta viimeksi noin vuosi sitten. Tosi elämässä syön Stellassa useammin. Vuoden varrella olen ollut useita kertoja sekä lounasasiakkaana, että a la carte -ruokailijana. Olen viettänyt iltaa myös ryhmän mukana Stellan kabinetissa. Joka kerralla sekä ruoka, että seura ovat olleet mahtavia. 

Viime viikolla apukokit olivat mummilassa viettämässä kesälomaa, ja kävimme syömässä kaksin miehen kanssa. Arki-ilta oli ravintolassa rauhallinen. En tiedä vaikuttiko siihen huonon sään lisäksi se, että kaksi päiväiset markkinat oli juuri laitettu torilta pakettiin. Illallinen Stellassa lasten poissaollessa alkaa olla meille perinne. On aika hienoa, että kävelymatkan päässä kotoa on ravintola, josta saa laadukasta, itse valmistettua ruokaa. Työpäivän jälkeen ei välttämättä ole voimia ajella kaupunkiin Tampereelle syömään.

Erityisen kutkuttavan tilanteesta teki se, että Aamulehti oli vähän aikaisemmin julkaissut arvostelun ravintolasta. Sama tilanne oli vuosi sitten. Vuosi sitten lehti rankkasi ravintolan risoton parhaaksi. Toukokuisessa jutussa Stella sai kritiikkiä paljon muun muassa palvelusta ja ruuan suolaisuudesta. Lisäksi ravintolaa syytettiin siitä, että se ei uskalla olla tarpeeksi italialainen. Aamulehden kriittinen arvio ja useat omat kokemukset mielessä lähdin uteliaana ravintolaan.

Valitsimme miehen kanssa eri alku- ja pääruuat, mutta maistelimme ruokia ristiin pöydän yli. Mies valitsi alkuruuaksi gamberetto & tostaton. Annos piti sisällään käsinkuorittuja katkarapuja, paahdettua sahramileipää, pinaattisalsaa ja kananmunaa, joka oli kypsennetty noin 70 asteeseen eli keltuainen oli hyvin juokseva. Annos oli erittäin kaunis ja hyvänmakuinen. Minä valitsin alkuun lihaa. Cavallo & Carpaccio oli valmistettu hevosen sisäfileestä. Mausteena annoksessa oli oliiviöljyn ja parmesanin lisäksi muun muassa pikkelöityä fenkolia. Ensimmäisen suupalan jälkeen ajattelin, että onpas suolaton annos, mutta onneksi jo toisessa haarukallisessa mukaan tuli suolakiteitä. Pehmeä ja mietojen makuinen annos oli oikeastaan aika täydellinen lihanhimooni.

Pääruuissa valinnat menivät sitten täysin toisin päin. Minä valitsin kasvisruokailijallekin sopivan kuusenkerkkärisoton, jossa oli uppopaistettua italialaista tryffelijuustoa. Risotto vaikutti aluksi maultaan melko miedolta, mutta kerkkien raikas, hieman pihkainen ehkä sitruksinenkin maku tuli hyvin esiin. Rakastan juustoja! Luulen, että olisin nauttinut annoksen tryffelijuustosta enemmän ilman leivitystä. Pöydän toinen pääruoka olikin sitten varsin lihaisa. Maiale & Musetto piti sisällään rapeaksi paistettua porsaan kylkirullaa, venetsialaista porsaankärsämakkaraa, pikkelöytyjä sinapinsiemeniä ja timjamikastiketta. Lihaisa ja rasvainen annos oli maultaan ja ulkonäöltään täysi vastakohta omalle risotolleni. Rapeksi kypsennetty porsaan kylkirulla näytti ja maistuikin juuri sellaiselta kuin kuvitella saattaa. Pikkelöidyt sinapinsiemenet olivat paitsi ulkonäöllisesti hauska yksityiskohta, ne toivat annokseen myös makua. Koskaan aiemmin en ollut maistettua porsaankärsämakkaraa, mutta nytpä tuli maustettua. Lisäkkeet tilataan Stellassa erikseen. Savupaprikalla maustetut perunat tuntuivat sopivan possun kaveriksi hyvin.

Syötyäni alkuruuan ja pääruuan, totesin, että ei ole mitään mahdollisuutta jaksaa jälkiruokaa. Pyysimme kuitenkin urhoollisesti jälkiruokalistan. Tyydyin ottamaan digestiiviksi limoncellon. Mies valitsi Affogaton eli vanilijajäätelöä, espressoa ja suklaata. Olimme molemmat tyytyväisiä valintoihimme. Saimme mukavat pienet makeat palat päättämään aterian.

Kokemuksieni perusteella en osaa kritisoida Stellan ruokia suolaisuudesta. Ainoa, josta voisin antaa kritiikkiä on annoskoko. Stellan annokset ovat isoja. Pohdimme jo keskenämme, että selitys taitaa löytyä siitä, että ravintola on "maalla".  Tämän teorian ravintoloitsija vahvistikin, kun keskustelimme asiasta. Fine dining -piiperrykset eivät ole pikkukaupungin juttu. Palvelustakaan en voi sanoa pahaa sanaa. Aina olen tullut hyvin palvelluksi. Viime kerralla erityisesti. Oli hiljainen arki-ilta.

Mielestäni Stella ei ole mikään wanna be -italialasravintola, vaan se on aidosti pikkukaupungin italialaistyyppinen rustiikkinen ravintola. Valkeakoskella on noin 21 000 asukasta. Tämän kokoisessa kaupungissa ravintolalla on oltava aika laaja skaala, että se saa riittävästi asiakkaita. Pikkukaupungin ravintolana Stella on varmasti joutunut tekemään kompromisseja monissa asioissa, mutta ottamalla listalle pizzojen, pastojen, risottojen ja muiden italialaistyyppisten ruokien lisäksi esimerkiksi hampurilaisia, se ei ole myynyt periaatteitaan. Iso osa raaka-aineista tulee läheltä ja on sesongin mukaista. Läheltä seuraten huomaa myös sen, että italialaistyyppisen ravintolan lounaslistakin on linjassa ravintolan ilmeen ja a la carte -listan kanssa. Parasta tällaiselle vakiasiakkaalle on riittävän usein uusiutuva lista. A la carte lista ei ole massiivinen, mutta siinä riittää valinnanvaraa, vaikka kävisi useamminkin. Onko Stella sinulle tuttu ravintola?

Tulinen ananassalsa

Tulinen ananassalsa on oivallinen lisäke, se sopii lautaselle oli sitten koleaa tai lämmintä. Meillä ananassalsa tarjottiin kanahampurilaisten kanssa, mutta yhtä hyvin voisin ajatella tarjoavani salsaa grilliruuan kaverina. Nopeasti valmistuvan lisäkkeen tulisuutta on helppo säädellä chilin ja chilikastikkeen määrällä.

*

Ananassalsa

1/4 ananasta

keltasipuli

limen mehu

mieto pieni punainen chili

1-2 tl sambal oelekia

pieni puntti korianteria

Kuori ja pilko ananas pieneksi kovaa keskiosaa lukuunottamatta.  Pilko myös sipuli pieneksi. Lisää joukkoon hyvin pieneksi silputtu chili, limen mehu ja sambal oelek sekä makusi mukaan korianteria. Sekoita hyvin. Anna tekeytyä jääkaapissa noin tunnin verran ennen tarjoamista.

*

Yleensä aina minulla on kaapissa erilaisia sipuleita, mutta nytpä ei ollutkaan kuin tavallista keltasipulia. Punasipuli sopisi salsaan keltasipulia paremmin ja suosittelenkin tekemään salsan punasipulista, kuten minäkin yleensä teen. Käyttämäni chili oli ilmeisesti tosi miedon makuinen, sillä pilkoin sen kokonaan salsaan ja lisäsin sambal oelekia vielä 2 teelusikallista. En ole erityisen tulisen ruuan ystävä ja tämä yhdistelmä oli juuri sopivan tulinen omaan makuuni. Ja arvatkaapa mitä, korianteri oli omasta yrttitarhasta!

Yrttitarha on onneksi kestänyt tämän kummallisen "kesän". En ainakaan muista, että koskaan olisi satanut luntaräntäärakeita kesäkuussa niin paljon, että se olisi jäänyt maahan valkeaksi kerrokseksi. Nyt muista. Kesäkuun toisena päivänä loikin balleriinat jalassa metsäpolkua laiturille veneen katsastukseen. Tosin samalla viikolla pääsi kyllä nauttimaan auringostakin. Toivotaan, että kelit tästä vain paranevat, kun koululaisetkin pääsivät kesälaitumille.