Itse tehty granola hakkaa valmiit myslit mennen tullen

Myslin ostaminen on hankalaa. Kun kaupan myslihyllyllä yrittää vastata perheen vaatimuksiin ja toiveisiin, vetää aika totiseksi. Nimittäin: myslissä pitäisi olla pähkinöitä, mutta ei hasselpähkinöitä, koska ne kutittavat suuta. Ei myöskään para- tai macadamiapähkinöitä, koska ne eivät ole kaikkien suun mukaisia, vaikka ovatkin kuulemma terveellisiä. Myslissä pitää olla myös erilaisia siemeniä, mutta niitä ei saa olla liikaa, ettei tunnu siltä kuin söisi linnunruokaa. Myslissä pitäisi olla runsaasti rapeutta, mutta ei kuitenkaan liikaa sokeria. Myslissä saisi olla myös kuivattuja hedelmiä tai marjoja. Parhaassa tapauksessa myslissä on tietysti sekä hedelmiä että marjoja. Nämä laatuvaatimukset mielessä päätin tehdä itse. 

*

Granola

3 dl kaurahiutaleita

0,5 dl vehnäleseitä

0,5 dl pellevansiemeniä

vajaa dl kurpitsansiemeniä

vajaa dl pekaanipähkinöitä

vajaa dl cashewpähkinöitä

1 dl rusinoita

0,5 dl kuivattuja karpaloita

0,5 dl kuivattuja banaanilastuja

0,75 dl öljyä

0,5 dl fariinisokeria

0,5 dl hunajaa

Sekoita öljy, fariinisokeri ja hunaja keskenään. Yhdistä kaurahiutaleet, leseet, siemenet ja hieman pienemmiksi paloiksi pilkotut pähkinät, ja lisää öljy-sokeriseokseen. Sekoita hyvin ja levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

 Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Sekoittele kerta pari paahtamisen aikana. Kun granola on jäähtynyt, lisää joukkoon kuivatut hedelmät.

Säilytä granolaa kannellisessa lasipurkissa. Nautiskele esimerkiksi jugurtin tai rahkan kanssa aamiaisella, välipalalla tai iltapalalla.

*

Granola on luksusmysliä. Paahtaminen tuo mysliin aivan oman makunsa. Etukäteen jännitin, miten onnistun paahtamaan niin, että pienemmät siemenet eivät pala. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut. Lopputulos oli tasaisen paahteinen. 

Itse tehden granolassa pystyy käyttämään parhaita mahdollisia ja ennen kaikkea mieleisiä raaka-aineita. En ole kovinkaan suuri makean ystävä, joten myös se, että sokerin määrää ja makeutta voi itse säädellä, on tärkeää. Tällä kombolla granolasta tuli aika makea, mutta maistuipahan sitten paremmin lapsillekin. Seuraavaan kokeiluun taidan pienentää hieman sokerin tai vaihtoehtoisesti kuivattujen hedelmien ja marjojen määrää. Granolaan ainesosia voi varioida paitsi makumieltymystensä mukaan myös sen mukaan mitä kaapista sattuu löytymään.  

Granolan ohjetta vakoilin muun muassa Sillä sipuli -blogista. Lopputulos taisi kuitenkin olla aika erilainen, mutta sain hyvää osviittaa öljyn ja sokereiden määrästä ja huomasin, että 3 dl kaurahiutaleita on aika passeli määrä kerralla uunipellillä paahdettavaksi. Hintaa granolalle saa helposti paljon enemmän kuin kaupan valmiille tuotteelle. Toisaalta itse tehden voi hyödyntää kaappiin kertyneitä siemen- ja pähkinäpussin loppuja. Ajattelin myös, että olkoon tälläinen de luxe -malli. Näin saamme mieleistämme, ja tiedämme mitä syömme.

De luxe granolaa ei tietenkään korkattu ihan tavallisena aamuna. Granolalla oli tärkeä rooli perheen yhteisellä sunnuntaisella aamiaisella, jonka valmistamiseen jokaisella oli ainakin jonkin asteinen panos. Aamiainen oli monipuolisuudessaan varsinainen ilotulitus kuten facebookissa jo kirjoittelin. Juhlalle oli syytäkin. Jokin aika sitten vietimme 10-vuotis hääpäiväämme, mutta arjen kiireet ovat pidätelleet juhlimasta aiemmin. Granolaa syötiin luonnonjugurtin, vadelmien ja tyrnien kanssa, mutta pöydästä löytyi myös muun muassa munakuppeja, välimerellisiä muffinsseja, croisantteja, juustoja, leikkeleitä, kasviksia ja hedelmiä. Kun pöydällä on kauppareissun jälkeen tuore ananas ja kaapissa nutellaa, se on selvä viesti: tulossa on brunssi.

Kyssäkaali - oli hauska tutustua!

Kuten jo aiemmin kerroin, olen löytänyt kannesta kanteen kokattavan keittokirjan. Tommy Myllymäen Kasvikset -kirja on saanut kokeilemaan vanhojen tuttujen raaka-aineita uusin reseptein, mutta olen kirjan innoittaman kokeillut myös minulle entuudestaan vieraita ja vähemmän käytettyjä kasviksia. Yksi uusi tuttavuus - miellyttävä sellainen - on kyssäkaali. Myllymäen ohjeella tein kyssäkaalia voissa.

Olen monesti pyöritellyt kyssäkaalia käsissäni, mutta aina se on jäänyt syystä tai toisesta vihannestiskiin. Kasvikset kirjan innoittamana ja rohkaisemana tartuin rohkeasti violettiin mukulaan. Vihreäkuorisiakin olisi ollut tarjolla.

*

Kyssäkaalia voissa

4 annosta

400 g kyssäkaalia

3 rkl vettä

75 g voita

banaanisalottisipuli

pieni hyppysellinen muskottipähkinää

tuoretta persiljaa

suolaa

Kuori kyssäkaali tarkasti. Kuori voi tuntua ruuassa kovalta. Kuutio kyssäkaali. Keitä kuutioita kevyesti suolatussa vedessä 4-5 minuuttia, kunnes ne pehmenevät.

Kuumenna 3 ruokalusikallista vettä kiehuvaksi ja lisää joukkoon voi erissä samalla vatkaten niin, että muodostuu emulsio. Lisää sipulisilppu ja kaalinpalat emulsioon. Anna hautua muutama minuutti lisää pähkinä ja persilja. Alkuperäisessä ohjeessa käytetyn silopersiljan sijaan käytin hieman tuoretta persiljaa, koska muuta ei sillä hetkellä ollut saatavilla. Persilja on kuitenkin silopersiljaa voimakkaamman makuinen. Ole tarkkana annostelussa. Mausta suolalla ja nauti!

*

Myllymäki suosittaa tarjoamaan kyssäkaalia merenelävien tai eleganttien kalojen ohella. Tarjosin kyssäkaalini niinkin elegantin ruokalajin kuin kirjolohesta valmistetun uunilohen kanssa. Kuoriessani ja pilkkoessani mukulaa pyörittelin, haistelin ja maistelin sitä tavallista tarkemmin. Porkkana on porkkana, vaikka onhan niissäkin eroja, mutta ainakin tiedän, miltä porkkana tuntuu, tuoksuu ja maistuu. Kyssäkaali muistutti rakenteeltaan lanttua tai naurista, ollen kuitenkin hieman pehmeämpi. Kyssäkaalin tuoksu oli raakana hyvin mieto ja lanttumainen. Maussakin oli jotain lanttumaista, mutta myös retiisi tuli mieleeni, vaikkakaan mukula ei ollut lainkaan karvas tai hapan. Maku oli hyvin hienostunut. Kypsän kyssäkaalin mieto maku tuli hienosti esiin maltillisella maustamisella ja voin pyöreydellä.

Onnistuneen kyssäkaalikokeilun jälkeen voin todeta, että ruokapöytäämme on löytynyt uusi ja miellyttävä kasvistuttavuus! Tätä helppoa ja nopeaa lisäkettä tulen tekemään uudelleen. Kenties seuraavalla kerralla valmistan kyssäkaalia vähän elegantimman kalan kuin kirjolohen tai muun merenelävän kaveriksi. Innostuin kaalinrakastajana kyssäkaalista kovasti. Sanoisin sen olevan raaka-aineena aliarvostettu. Eipä ole monta kertaa tullut vastaani kyssäkaalista valmistettua ruokaa tai koittakaapa etsiä reseptejä. Ei löydy pilvin pimein.

Kyssäkaalikokeilusta on aikaa jo jokunen viikko. Silloin maisema oli vielä suorastaan kesäinen. Ei ole enää! Veneennosto kuivalle maalle, talvipukkien päälle, teki kesästä viimeistäänkin syksyn. Vielä pari kirpeää pakkasyötä niin ruska on parhaimmillaan.

Punajuurikeitto ja vuohenjuustomousse

Punajuuri on aika haastava juures. Pidän kovasti sen mausta. Punajuuri onkin vakio komponentti uunijuureksissa. Nyt halusin kuitenkin hieman erilaisen lähestymistavan ja päätin yrittää tehdä keiton punajuuresta. Ihan niin paljon en luottanut kykyihini, että olisin uskaltanut suunnitella punajuurikeittoa pääruuaksi. Lisäksi minulla on myös vahva tunne siitä, että punajuurikeitto ei maistu lapsille. Tein keitton aikuisille alkuruuaksi. Ihan ässä keitto ei ollut, mutta kyllin hyvä, että reseptin kehtaa jakaa julkisesti.

Blogin seuraaminen onnistuu myös facebookissa. Tykkäämällä Viikonloppukokista saat ilmoituksen uutisvirtaasi uudesta päivityksestä.

*

Punajuurikeitto ja vuohenjuustomousse

4-6 annosta

500 g punajuuria

pieni sipuli

vettä

muutama timjamin oksa

suolaa

2 rkl punaviinietikkaa

1 rkl hunajaa

0,5 dl kuohukermaa

1 dl kuohukermaa

noin 100 g pehmeää vuohenjuustoa esim. chavroux

Kuori ja lohko punajuuret ja sipuli. Laita punajuurilohkot kattilaan ja kaada päälle vettä sen verran, että punajuuret juuri ja juuri peittyvät. Lisää kattilaan timjamin oksa, suola, hunaja ja punaviinietikka. Keitä kunnes punajuuret ovat kypsiä.

Kaada ylimääräinen neste pois kattilasta. Älä kuitenkaan heitä hukkaan saattat tarvita sitä vielä, että saat ohennettua keiton mieleiseki. Soseuta sauvasekoittmella. Lisää kerma, tarkista paksuus ja kiehauta soseutettu keitto vielä kerran ylös.

Valmista vuohenjuustomousse vaahdottamalla kerma. Lisää kermavaahdon joukkoon pehmeä vuohenjuusto.

Nauti kuuma lämmittävä keitto vuohenjuustomoussen kera.

*

Jälkiviisaasti voin todeta, että ehkä olisi kannattanut kuullotella sekä punajuuria ja sipulia hieman ennen keittämistä. Tai sitten keitto olisi kannattanut valmistaa paahdetuista punajuurista. Vaikka laitoin keittoon hunajaa, en ollut saanut punajuuren makeutta esille. Hyvää keitto kyllä oli, ja se sopi loistavasti alkukeitoksi. Arvaattekin varmaan, että ylijäänyt keitto päätyi lounaaksi töihin, ja lämmitettynä, vaikkakin mikrossa, se oli itse asiassa melkein parempaa. Tämä on resepti, joka ansaitsee ehdottomasti hieman viriteltynä kokeilla uudemman kerran.

Tommy Myllymäen munakoisovuoka ja karitsan niska

Nyt on löytynyt keittokirja, jonka voisin Julie&Julia -elokuvan tapaan kokata kannesta kanteen. Kirja on Myllymäki kasvikset lisukkeena ja pääruokana. Jos haluaa olla uskollinen Tommy Myllymäen ajatukselle satokausi-ajattelusta, kirjan läpi käymiseen tarvittaisiin kokonainen kalenterivuosi. Näin syksyllä monta kirjan resepteistä pystyy onneksi kokeillemaan hyvillä raaka-aineilla. Ja olen minä kokeillutkin. Tässä raporttia munakoisopaistoksesta, jota syötiin aina niin hyvän karitsan lisäkkeenä.

*

Karitsaa ja munakoisovuoka

2 niskakiekkoa

nokare voita

loraus öljyä

sellerinvarsi

porkkana

sipuli

laakerinlehti

suolaa

mustapippuria

maustepippuria

punaviiniä

vettä

pari rosmariinin oksaa

Pyöräytä myllystä suolaa ja pippuria lihan pintaan. Laita öljy ja voi paistokasariin.  Ota niskakiekkoihin kaunis väri molemmin puolin. Lisää kasariin mausteet ja kasvikset. Sekä nestettä niin että lihat juuri ja juuri peittyvät. Käytin 1 dl punaviiniä ja 1,5 dl vettä. 

Hauduta niksakiekkoja kasarissa kannen alla useita tunteja, kunnes liha irtoaa luusta. Nosta lihat reikäkauhalla vetäytymään vähäksi aikaa ennen syömistä.

Liemen voi siivilöidä, ja siitä voi tehdä kastiketta. Koska tarjosin niskakiekon munakoisovuokan kanssa kastiketta ei mielestäni tarvittu. Otin kuitenkin siivilöidyn liemen talteen ja pakastin sen. Siitä saa hyvän pohjan kastikkeelle tai keitolle.

Munakoisovuoka

munakoiso (400 g)

2 dl oliiviöljyä

2 dl tomaattikastiketta 

2 dl bechamelkastiketta

2 dl raastetttua parmesaania

suolaa

Valmista ensin kastikkeet:

Tomaattikastike

pieni keltasipuli

porkkana

sellerinvarsi

pieni laakerin lehti

timjamin oksa

400 g paseerattua tomaattia

2 dl vettä

2 rkl punaviinietikkaa

2 rkl sokeria

oliiviöljyä paistamiseen 

suolaa

Kuullota sipulia porkkanaa, selleriä, laakerinlehtimurskaa ja timjamia kattilassa oliiviöljyssä. Lisää kattilaan sokeri ja sekoita

Lisää joukkoon paseerattu tomaatti, vesi ja punaviinietikka. Hauduta, kunnes kasvikset ovat pehmenneet.

Soseuta kastike tasaisiksi ja mausta suolalla.

Bechamelkastike

50 g voita

2 rkl vehnäjauhoja

6 dl maitoa

suolaa

muskottipähkinää

Sulata voi ja sekoita joukkoon vehnäjauhot.

Kaada joukkoon puolet maidosta samalla vatkaten. Kun seos kiehuu, lisää loput maidosta - taas samalla vatkaten. Keitä 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Siirry sitten takaisin munakoison pariin, mutta ennen sitä, laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 

Viipaloi munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Paista viipaleet oliiviöljyssä ja mausta suolalla. Valuta ylimääräinen öljy munakoisoista talouspaperin päällä.

Lado munakoisoviipaleet, tomaatti- ja bechamelkastike, parmesaaniraste kerroksittain uunivuokaan. Ripota pinnalle parmesania ja paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin. Anna vetäytyä muutama minuuttia ennen syömistä.

*

Munakoisovuokaa tuli helposti neljä annosta. Karitsan niskakiekkojen kanssa nautittiin yhdet annokset ja toiset kaksi annosta jäivät lounaseväiksi töihin. Munakoisovuoka on varsin tuhtia ruokaa ja se sopii sellaisenaan pääruokana nautittavaksi.

Munakoisovuoka ei ollut sen monitöisempi herkku kuin esimerkiksi lasagne, mutta se oli vähintäänkin yhtä herkullinen. Tomaattikastiketta tuli ohjeen mukaan valmistettuna enemmän kuin 2 dl, mutta se ei haittaa, hyvälle tomaattikastikkelle löytyy aina muutakin käyttöä. Minä käytin ylimääräiset pizzan kastikkeena. Alkuperäisessä ohjeessa tomaattikastikkeeseen käytetään myös valkosipulia ja oreganoa, jotka epäilemättä molemmat täydentäisivät kastikkeen, ja koko ruuan makua. Valkosipuli oli kaapistani päässyt loppumaan ja oregano unohtui. Tämä ehkä kertoo siitä miten hyvää kastike oli. Jos monitöistä ruuanvalmistusta haluaa helpottaa, tomaattikastikkeen keittäminen on se homma, jonka pystyy tekemään ennakkoon.

En ollut aikaisemmin valmistanut munakoisoa tällä tapaa, ja kummastelin suurta oliiviöljyn määrää reseptissä, mutta munakoiso todella imee runsaasti oliiviöljyä. Ylimääräinen öljy tosin valutettiin talouspaperin päällä pois, eikä valmis ruoka tuntunut rasvaiselta, eikä oliiviöljystä tullut liikaa makuakaan.

Kirjassaan Myllymäki vinkkaa vielä, että munakoisovuoka maistuu myös kylmänä. Se jäi minulta testaamatta, mutta vinkkiin on helppo luottaa. Munakoisovuoka on lämmittävää lohturuokaa parhaimmillaan. 

Kanttarellipiirakka pähkinöillä ja mustatorvisienillä vahvistettuna

Minun sienivuoteni alkoi hyvin. Löysin ensimmäisen sienen jo toukokuussa. Sieni oli tuntematon. Tutkiskelun jälkeen se paljastui loistavaksi ruokasieneksi. Kotipihassa kasvoi huhtasieni. No, sieni oli ainoa lajiaan, joten se jäi sijoilleen kasvamaan. Jospa ensi keväänä pihassa olisikin kaksi huhtasientä! Kanttarelleja ja lampaankääpiä on löytynyt tänä vuonna hurja määrä, ja ensimmäistä kertaa koskaan löysin myös mustatorvisieniä. Onnellinen sattuma, kuten usein sienten kanssa on. Metsässä kävellessä jotain tulee vastaan. Tänä kesänä kanttarelleja on löytynyt tosi hyvin. Kanttarellit ovat miedon makuisina ihan parhaita mielestäni sellaisenaan tai sipulin kanssa paistettuna. Tällä kerralla tein kanttarelleista piirakkaa:

*

Kanttarellipiirakka

Pohja

125 g voita

1 dl perunahiutaleita

2 dl hiivaleipäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 dl kylmää vettä

Täyte

sipuli

nokare voita

loraus öljyä
vajaa litra kanttarelleja

pari kourallista kuivattuja mustatorvisieniä

tuoretta persiljaa

2 rkl suolapähkinöitä

2 rkl paahdettuja cashewpähkinöitä
2 rkl saksanpähkinöitä

purkki kermaviiliä

2 kananmunaa

150 g emmental-raastetta

suolaa
mustapippuria

Valmista pohja nyppimällä jauhot pehmeän voin sekaan. Lisää lopuksi kylmä vesi. Varo vaivaamasta liikaa. Laita taikina jääkaappiin lepäämään. Valmista sillä aikaa täyte.

Kuullota sipulia paistinpannulla öljy-voisekoksessa. Lisää pannulle sienet. Mausta suolalla ja pippurilla.

Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle. Lisää päälle sienet, pähkinät ja persiljasilppu sekä kermaviili, johon on sekoitettu kananmunat ja juusto. Myös kermaviiliseos kannattaa maustaa suolalla ja pippurilla. 

Paista 200 asteisessa uunissa vajaa puoli tuntia kunnes piirakka on kypsää ja pinta on saanut kauniisti väriä.

*

Usein tulee laitettua sienipiirakkaan kinkkua tai pekonia, mutta kasvisversiokin maistui oikein hyvältä. Sienet ja pähkinät ovat lyömätön yhdistelmä. Pähkinöistä tulee piirakkaan makua ja purutuntumaa. Kunhan saan suppilovahveroita piirakallisen verran, koitan miltä niiden kanssa maistuvat pinjansiemenet. Suu sanoisi, että kyllä maistuu!

Piirakkapohjani ohje on luottoresepti, jonka olen aikoinani bongannut Kodin kuvalehdestä. Piirakoiden täytteet vaihtuvat, mutta pohjan ohje on toiminut tosi hyvin kaikille suolaisille piirakoille, joita olen tämän pohjan päälle vääntänyt. Yleensä käytän piirakkapohjassa voita, mutta resepti on testattu myös leivontamargariinilla, ja silläkin onnistuu.

Paras kanttarelli-aika lienee ohi, mutta hyvällä tuurilla metsästä voi yhä löytää keltaista kultaa. Viime aikoina on ollut niin kuivaa, että sienet ovat metsässä pystyyn kuivaneita. Tähän väliin voisikin toivoa pieniä sateita, että saataisiin suppilovahveroita. Viime päivinä on kyllä kelvannut ihailla aurinkoisia ja kauniita maisemia, jotka ihan kotinurkillakin ovat taas niin erinäköiset ja -väriset kuin muutama viikko sitten.

Puolukkacurd - täysi kymppi

Lapsi on terve, kun se leikkii... Puolukkacurd lienee jo neljäs curd-kokeilu. Puolukasta valmistettu tahna sijoittuu korkealle curd-testeissä. Tahnassa maistui puolukka ihan todella. Muut tekemäni tahnat löytyvät tämän linkin takaa ja tunnisteella curd. Pidin myös appelsiini- ja sitruunacurdista, mutta raparperista valmistettu tahna oli vähän pettymys. En saanut raparperia maistumaan tarpeeksi. Se kokeilu on ensi keväänä uusittava. Töissä olen kuullut kehuja mustikkacurdista ja mielessäni on vielä muutama raaka-aine, joista curdia voisi kokeilla. Missähän vaiheessa tullaan siihen kohtaan sananlaskua "...sairas, kun ei osaa lopettaa..."?

*

Puolukkacurd

2 dl puolukoita

1 dl vettä

1 rkl sokeria

1, 5 dl sokeria

2 kananmunaa

50 g voita

Valmista ensin puolukoista mehua. Mittaa kattilaan marjat, vesi ja hieman sokeria, että mehu irtoaa paremmin. Kiehauta muutama minuutti. Siivilöi mehu ja anna jäätyä huoneenlämpöiseksi.

Sulata voi, ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Laita mikron kestävään astiaan huoneenlämpöiset kananmunat, puolukkamehu (1,5-2 dl) ja sulatettu voi sekä sokeri. Sekoita hyvin vispilällä sekaisin.

Kuumenna aineksia mikrossa täydellä teholla puoli minuuttia ja sekoita voimakkaasti. Toista kuumennus ja sekoitus, kunnes tahna alkaa kypsyä ja muuttuu paksummaksi. Tämä kestää noin 3-5 minuuttia astian muodosta ja mikron tehosta riippuen.

*

Puolukkacurdin makua tuli hehkutettua jo heti kärkeen, mutta muitakin hyviä puoli puolukassa curdin raaka-aineena oli. Puolukkatahnasta tuli todella kauniin väristä. Voi ja kanamuna eivät värjänneet tahnaa keltaiseksi. Raparperin punainen väri oli niin hento, että sen yli ne jyräsivät.

Puolukkatahnan hyytyminen kesti selvästi kauemman kuin muiden aikaisemmin valmistamieni tahnojen, enkä siltikään saanut siitä kovin tämäkkää. Tarpeeksi kiinteää tahnasta kuitenkin tuli sillä, sitä pystyy hyvin levittää paahtoleivän päälle. Puolukkatahnalla tuli täyttyä myös yksi täytekakku, joka kuorrutin kinuskilla ja reunoille pursotin vielä kermavaahtoa.

Pähkinäinen omenahyve

Mukavaa! Olen saanut uusia lukijoita. Kiitos viesteistä, kommenteista ja tykkäyksistä! Blogin seuraaminen onnistuu myös facebookissa. Tykkäämällä Viikonloppukokista saat ilmoituksen uutisvirtaasi uudesta päivityksestä. Nyt tuleva päivitys on uusi, vaikka resepti ei olekaan aivan uusi ja ennennäkemätön. Oikeastaan nyt on kysymys erään raparperipaistoksen muokatusta ja fiksatusta versiosta. Pähkinäinen omenahyve on satokausiruokaa ja oikeastaan hävikkiruokaakin. Vaikka teemaviikko oli, ja meni jo, ajatus hävikin minimoimisesta kannattaa pitää mielessä ihan jatkuvasti. Avattu maapähkinävoi ei säily jääkaapissa ihan määräämättömiä aikoja. Meillä maapähkinävoita ei kulu paahtoleipien päällä, sille on keksittävä muuta käyttöä. Purkki on hankittu oikeastaan satay-kastiketta varten. Sen loppu päätyi herkullisen paistoksen: 

*

Pähkinäinen omenahyve

omenoita

75 g voita

1 dl fariinisokeria

3 dl kaurahiutaleita

2 rkl maapähkinävoita

2 tl kanelia

Ota omenoista pois siemenkota ja lohko omenat muutamaan osaan. Laita omenat esimerkiksi piirakkauvuokan pohjalle.

Sulata kattilassa voi ja fariinisokeri. Lisää maapähkinävoi, kaneli ja kaurahiutaleet. Sekoita hyvin.

Laita muruseos omenalohkojen päälle ja paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia tai kunnes omenat ovat kypsiä ja murupinta on saanut hieman väriä. Tarjoile esimerkiksi vanilijajäätelön kanssa.

*

Maapähkinävoista tulee kivasti pähkinäistä-aromia ja vähän lisää karkeutta murupaistokseen. Omenan kanssa maapähkinävoi rimmaa ihan mukavasti. Pienikin määrä maapähkinävoita riittää, ja toisaan, paistokseen voi hukuttaa kaappiin pyörimään jääneen purkin lopun. 

Hävikin minimoimiseksi valmiin omenahyveen päälle tasattiin pakastimeen pyörimään jäänyt vanilijajäätelön loppu. (Kyllä, toisissa perheissä jäätelöä voi jäädä pakastimeen) Apukokki 10-vuotta laittoi loput tarkasti jääkaappiin talteen ja vannotti isäänsä, että paistosta ei saa syödä. Se oli tarkoitetettu seuraavan päivän välipalaksi. Neiti lämmitti omenahyveen lopun seuraavana päivänä mikrossa. Kuulemma se maistui hyvältä vielä mikrotettunakin ja ilman jäätelöä.


Ps. Pähkinäisen raparperipaistoksen ohje löytyy täältä.

Paistettua ankanrintaa ja tyrnillä raikastettua punaviinikastiketta

Ankanrinta on melko tavallinen pääruoka meidän lauantai-illallisella. Valmistus on helppoa, ja nopeaa, ja hinnaltaankin ankanrinta on huokeampi vaihtoehto kuin esimerkiksi naudan sisäfile, joka perinteisesti mielletään illallisruuaksi.  Ankanrintafileet ovat usein aika isoja. Alkuruuista ja pääruuan lisukkeista riippuen yhdestä rintafileestä saattaa riittää kahdellekin syöjälle.  Vaikka rintafileen valmistaminen on helppoa, ankka vaatii mielestäni lisukkeiltaan enemmän kuin sisäfilepihvi. Yhdistän ankkaan makeahkoja ja marjaisia makuja, ja sen vuoksi virittelin tällä kerralla punaviinikastikkeeseen marjaisuutta tyrnillä. Lisukkeeksi valitsin makean bataatin, josta valmistin ranskalaisia. Myös glaseerattu sipuli toi kokonaisuuteen makeaa paahteisuutta.

*

Paistettua ankanrintaa ja tyrnillä raikastettua punaviinikastiketta

2 annosta

ankan rintafile

kastike

nokare voita kasvisten kuullotteluun

sipuli

porkkana

sellerin varsi

2 laakerinlehteä

muutama mauste- ja mustapippuri

pieni kourallinen kuivattua lipstikkaa

suolaa

hunajaa

desin verran tyrnimehua

desin verran punaviiniä

nokare voita kastikkeen kiillottamiseen 

(maizenaa suurustamiseen)

Valmista ensin kastike. Laita nokare voita kattilaan. Kun rasva on sulanut ja riittävän kuumaa, lisää krouveiksi paloiksi pilkotut kasvikset kattilaan. Kuullottele muutamia minuutteja.

Lisää kattilaan hunaja, suola ja mausteet. Sekoita hyvin ja lisää nesteet. Anna kiehua parikymmentä minuuttia.

Siivilöi kasvikset ja mausteet pois kastikkeesta. Keitä jäljelle jäänyttä lientä voimakkaasti kasaan. Tarkista maku ja  halutessasi suurusta maizenalla. Kiillota kastike juuri ennen tarjoilua voilla.

Valmistele ankan rintafile leikkaamalla rasvapuolelle ristiviillot. Älä kuitenkaan leikkaa lihaan saakka. Laita ankka kylmälle pannulle rasvapuoli alaspäin. Kypsennä nelisen minuuttia ja käännä filee. Kypsennä vielä pari-kolmeminuuttia fileen koosta riippuen. Sopiva sisälämpötila roseeksi kypsennetylle ankalle 53-55 astetta. Jos file on kovin iso, loppukypsennyksen voi tehdä myös uunissa. Meidän keskikokoinen rintafile tuli aikalailla täydelliseksi pannulla edellä mainituilla paistoajoilla.

Anna lihan vetäytyä muutama minuutti ennen leikkaamista. Tarjoa ankan rintafile ja tyrnikastike esimerkiksi bataattiranskalaisten tai uunijuuresten kera pääruokana. 

*

Täydellisesti onnistuneelle ankka-annokselle eivät pimeässä (ja nälkäisenä) otetut kuvat tee oikeutta. On taas vaikea tottua syksyyn ja valon vähyyteen. Täytyy taas oikein palata miettimään, miten saisin otettua kelvollisia kuvia lauantai-illallisilta? 

Palan painikkeeksi ankalle suositellaan yleensä pinot noir -viinejä. Minä nostin pöytään pullon ranskalaista Jules Bernolin Beaujolais`ta, joka marjaisana, raikkaana ja kevyenä sopi ruokaan hyvin. Samaa viiniä käytin kastikkeessa. Kastikkeessa käytetyn tyrnimehun ohjeen löydät edellisestä tyrnibrulee postauksesta. Luonnollisesti voit käyttää tyrnimehua, jos marjoja ei ole saatavilla tai haluat hieman oikaista.