Pelmenit viikonloppukokin tapaan - Pietari in my mind

Eipä ehtinyt Pietarin matkasta kulua kuin vajaa viikko, ja päätin jo yrittää tehdä venäläistä ruokaa. Pietarissa söin loistavaa hatsapuria, georgialaista juustoleipää tai piirasta. Yritin tehdä hatsapuria myös kotona. Lopputulokseen en ollut kovinkaan tyytyväinen, joten resepti jääkööt julkaisematta. Kuvan sentään laitan, sillä piiras oli granaattiomenan siemenillä koristeltuna ihan kaunista katseltava. Sen verran epäonnistunut hatsapuri jäi kaivelemaan, että en vielä luovuta. Etsikelen ja kokeilen löytääkseni paremman reseptin, että saan aikaiseksi juuri sellaisen juustopiiraan, kuin mitä Pietarissa söin. Minun leivästäni tuli kovaa ja kuivaa, ei ollenkaan sellaista rasvaista, mehevää mutta rapeaa. Jos joku osaa vinkata hyvän reseptin, otan sen ilolla vastaan!

Tätä juttua lähdin kirjottamaan oikeastaan pelmeneiden vuoksi. Aikaisemmin olen ostanut pelmeneitä kaupan pakasteesta ja ne ovat mielestäni hyvinkin kelvollista pikaruokaa. Se tosiasia, että einesten raaka-aineiden alkuperästä ei oikein ole tietoa, sai minut valmistamaan pelmenit itse. Pastan valmistus on ollut siell to do-listalla jo pitkään, pelmenithän ovat venäläisten versio pastasta.  Pelmeni- resepti syntyi lopulta googlailun ja keittokirjojen selailun tuloksena.

*

Pelmenit jauhelihatäytteellä

Taikina

4 dl vehnäjauhoja

1 dl vettä

1 tl suolaa

1 kananmuna

1 keltuainen

tilkka öljyä

Täyte

300 g Tammisen luomu nauta-sikajauhelihaa

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

tilkka öljyä

1 rkl hunajaa

1 rkl smetanaa

valkopippuria

muskottipähkinää

paprikajauhetta

Kypsennysliemi

1 l lihalientä

2 laakerinlehteä

5 maustepippuria

3 mustapippuria

Aloita kuullottamalla täytettä varten pieneksi pilkottu sipuli ja valkosipuli tilkassa öljyä. Laita  kuullotetut sipulit jäähtymään.

Siirry sitten valmistamaan taikina. Sekoita aineet öljyä lukuunottamatta. Vaivaa taikina palloksi käsin tai yleiskoneella. Lisää öljy aivan lopuksi taikinaan. Laita taikinapallo kelmuun ja jääkaappiin lepäämään vähintäänkin puoleksi tunnuksi.

Valmista täyte sekoittamalla jäähtyneet, kuullotetut, sipulit ja jauheliha ja muut aineet keskenään. Pelmenien täyte on raaka! Älä siis ruskista jauhelihaa!

Puolita taikina, Jätä toinen puoli taikinasta kelmun alle odottelemaan, että saat työstettyä ensimmäisen osan. Kauli taikina mahdollisimman ohueksi (omistaisinpa pastakoneen!) Ota muotilla ympyränmuotoisia paloja taikinasta ja pyörittele ympyrän keskellä pieni pallo täytetaikinaa. Muotiksi sopii hyvin esim. pieni juomalasi.

Pelmenien taitteluun löytyy monia ohjeita. Minä yritin katsoa videoa sanomalehti Karjalaisen www-sivuilta. Idea oli taitella pelmenit ensin puolikuun muotoon, painella reunat kiinni ja heittä nurkat vielä täytekohdan yli. Ei minun pelmeneistäni tullut kovin kauniita. Itse asiassa ihan susirumia.

Valmista keittämistä varten lihaliemi. Kun liemi on kunnolla kiehuvaa, laita pelmenit liemeen ja keitä noin 5-8 minuuttia. Pelmenit ovat kypsiä, kun nousevat pintaan. Pelmenit voi syödä liemineen päivineen tai sitten pelmenit voi nostella reikäkauhalla pois liemestä ja tarjoilla smetanan kanssa.

Pelmenit voi tehdä myös kypsennystä vaille valmiiksi, pakastaa ja kypsentää vasta juuri ennen tarjoilua. Minä tein pelmenit aamupäivällä valmiiksi. Heitin ne pakastimeen ja keitin kypsäksi illalla ennen ruokaa.

*

Jos hatsapuri oli kaunista, mutta maultaan epäonnistunutta, pelmenit olivat rumia, mutta maultaan erittäin hyviä ja onnistuneita. Mielestän tavoitin hyvin ne maut, joita Pietarissa syömissäni pelmeneissäkin oli. Muskottipähkinä ja valkopippuri olivat tässä se juttu! Valkopippuria mausteena tulee käytettyä aika harvoin, se jää vähän musta- ja maustepippurin varjoon. Aika kova vaiva pelmeneissä oli, mutta toisaalta taikinasta tuli niin reilu annos valmiita pelmenejä, että niistä riitti paitsi lauantain illalliselle myös kolmeksi lounasevääksi töihin.

Pelmeneiden ja hatsapurin lisäksi lauantain illallispöytään valmistettiin blinejä. Kaikki ruuat olivat tarjolla yhdellä kerralla, vaikka pelmeneiden ehkä voisi ajatella olevan pääruokaa. Blinitaikinan ohje oli Valion. Tosin pienensin ohjetta puolella, ja taikina valmistettiin 3 dl maitoa. Valion ohjeesta poiketen annoin taikinan kohota lämpimässä ensin tunnin ja sitten useita tunteja jääkaapissa ennen kuin tein sen valmiiksi. Blinejä syötiin perinteisin lisukkein. Tarjolla oli punasipulia, tilliä, smetanaa ja kirjolohen mätiä. Valmistin myös sienisalaattia suolatuista rouskuista ja lisäksi tarjolla oli vielä kylmäsavulohta. Tarkoituksena oli syödä myös suolakurkkuja ja hunajaa, mutta kurkut unohdin ostaa kaupasta. Ilman suolakurkkujakin syötävää oli riittämiin.

Talvipäivän lanttuhöystö

Sunnuntairuoka oli 6-vuotiaan toiveesta palapaistia ja perunamuusia. Parasta sunnuntairuokaa, sanoi 6-vuotias. Viikonloppukokki pääsi irrottelemaan siis vain lisukkeiden kanssa. Irrottelun tuloksena syntyi lanttuhöystö. Lumi taisi saada ajatukset jo jouluun ja se näkyy paitsi lisäkkeen raaka-aineessa myös mausteessa. 

*

Lanttuhöystö

450 g lanttua

1 omena

25 g voita

suolaa

1 rkl hunajaa

1 dl omenatuoremehua

1 dl kuohukermaa

1 tl kuivattua timajamia

1 tl kanelia

Kuori ja kuutioi lanttu ja omena. Sulata kattilassa voi ja kuullota lanttua ja omenaa muutama minuutti. Lisää suola ja hunaja. Sekoita hyvin. Lisää omenatuoremehu ja kiehauta. Jätä kypsymään miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Lisäile kypsymisen aikana vähän kermaa, ettei höystö pääse kuivamaa. Mausta timjamilla ja kanelilla ja tarjoa esimerkiksi liharuuan lisäkkeenä.

*

Lanttu ottaa oman aikansa kypsyä. Minulla taisi pata porista tunnin verran. Lanttukuutiot pysyivät sievästi muodossaan, mutta omena hajosi soseeksi. Näin vähän mielessäni laskeskelinkin. Rakenne oli aika onnistunut, ja makukin oli mielestäni tosi hyvä. Lanttuhöystö on vähän raikkaampi versio lanttulaatikosta, joka sekin on hyvää, mutta aika tuhtia ja vähän tunkkaistakin. Lanttuhöystö sopisi vaikka joulupöytään, jos joulun tarjottavien kanssa uskaltaa irrotella.

Talvi (ja talonmiesvuoro) ja lumi saivat aikaan sen, että perhe viihtyi hyvin ulkona.  Onneksi aura-auton kuljettajat ovat taitavia, eikä talkkareille jäänyt liian paljon lunta käsin kolattavaksi. Vaikka kyllähän lumitöitä on mukava tehdä, tulee huvi ja hyöty samalla kerralla. Lasten riemua lumikinoksissa oli ihana katsella. Lapset taisivat viettää suurimman osan  viikonlopun valoisasta ajasta lumihangessa. Jos lapsilta kysytään ja minunkin puolestani tätä lumitalvea saisi jatkua ihan suoraa putkea maaliskuulle saakka. Yliannostus ulkoilmaa toivat ekstramaustetta sunnuntairuokaan; harvoin on palapaisti ollut näin hyvää.  Lanttuhöystö maistui lähinnä aikuisille. 

Aamiaispöydän suolaiset muffinssit

Tuollainen 9-vuotias on keittiössä jo aikamoinen tekijä, ihan oikeasti. Sen huomasin viimeksi isänpäivänä. Yhdessä mietittiin mieleinen resepti suolaisiin muffinsseihin ja toteutuksesta vastasi melko omatoimisesti 9-vuotias.

*

Välimerelliset muffinssit

2 kananmunaa

1 prk kermaviiliä

suolaa

oreganoa

100 g leivontamargariinia ja 25 g voita

100 g kinkku kuutioita

palanen punaista paprikaa

noin 75 g fetaa

2,5 dl hiivaleipäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja voitele muffinssipelti huolellisesti. Voit käyttää myös paperivuokia kuten me teimme.

Sekoita munat, kermaviili ja suola keskenään. Lisää seokseen sulatettu rasva seokseen. Sekoita joukkoon myös pieneksi pilkottu paprika, kinkku, fetajuusto ja oregano. Lisää lopuksi jauhot, joihin on yhdistettu leivinjauhe. Sekoita huolellisesti.

Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista uunissa 15-20 minuuttia.

*

Minulla oli muffinsseissa apukokin rooli eli sulattelin rasvaa ja pilkoin paprikaa. Muffinsseista tuli tosi mehviä ja ne maistuivat hyvin lämpiminä aamiaisella. Ylijääneitä popsittiin sitten  myöhemmin päiväkahvilla ja taisi niistä riittä koululaiselle välipalaksikin. Hiivaleipäjauhoja käytettiin, koska niitä oli jäänyt juuri sopiva määrä pyörimään pussin pohjalle. Samasta syystä taikina tehtiin valtaosin margariinista, vaikka yleensä meillä leivotaan voista.

Vaikka muffinssien valmistuksessa olin vain avustavissa tehtävissä, tekemistä riitti. Arvaattehan, että myös sille 6-vuotiaalle piti keksiä tärkeitä tehtäviä. Pöydän kattaminen ei ole tärkeä tehtävä. Onneksi kananmunien rikkominen on. Kananmunat tulivat frittattaan, joka tehtiin niin ikään paprikasta, kinkusta ja fetasta. Yhden ohjeen löydät täältä. Frittata on uusi ihana tuttavuus, jota meillä on nyt laitettu aamiaiseksi, lounaaksi, kevyeksi päivälliseksi ja iltapalaksin. Tällä kerralla frittata ja muffinssit tarjottiin aamiasbrunssilla isänpäivänä. Brunssi oli päivänsankarin toive. Meillä toteuttajilla oli vapaat kädet.

Beaujolais Nouveau 2015

Niin se vain taas meni marraskuun kolmas torstai.  Kun kirjoittaa ilmiöstä nimeltä Beaujolais Nouveau, marraskuun kolmantena perjantaina on auttamattomasti myöhässä.  Tänäkin vuonna Alkoon tuli myyntiin kaksi eri viiniä. Ostin pullon molempia, mutta vasta Geordes DuBoeuf on maisteltu. Doudet Naudin Beaujolais Villageskin on syytä korkata lähiaikoina, sillä viinin sanotaan säilyvän maksimissaan vain puoli vuotta.

Beaujolois Nouveau viinit ovat niin nuoria, että ne eivät oikeastaan ole minun makuuni. Tänä vuonna ainakin Geordes DuBoeuf yllätti positiivisesti. Alko luonnehtii viiniä kevyeksi, vähätanniiniseksi, kirsikkaiseksi, vadelmaiseksi, hennon banaaniseksi ja kevyen mausteiseksi. Marjaisuuden ja kevyen mausteisuuden allekirjoitan, mutta tuota banaanisuutta en oikein löytänyt. Toisinaan nuoret viinit ovat kovin hapokkaita, mutta tänä vuonna uuden sadon viini ei ollut kovin hapokasta.

Nautimme viinin kanssa hieman juustoja ja leikkeleitä. Mukava, tavallisesta poikkeava torstai-ilta tämä marraskuun kolmas!

Haaveista totta - viikonloppu Pietarissa

Muutama kuukausi sitten soi sunnuntai-iltana puhelin. Ystäväni kyseli lähdenkö kaveriksi Pietarin matkalle. Onneksi lähdölle ei ollut esteitä. Matka Pietariin on aina ollut haaveissa. Ajattelimme ehtivämme kokea perillä vietetyn kahden kokonaisen ja kolmen yön aikana monenlaista. Historiallinen ja tarunhohtoinen miljoonakaupunki on aina kiehtonut minua. Erityisesti viimeisten tsaarien aika, hovi ja toisaalta suuren kaupungin merkitys 1800-luvun suomalaisille on kiinnostanut minua. Hovi ja sen elämän miellän kauniiksi ja romanttisiksi, vaikka ihmiskohtalot, hovissakin, ovat monasti olleet varmasti kaikkea muuta kuin kauniita ja romanttisia.

Suola ja pippuri -mummot Katyushassa

Mutkikkainta (ja kalleinta) Pietariin matkustettaessa on viisumin hankkiminen. Aivan loistavaa palvelua saimme viisumiasioissa Saimaatravelsilta. Jos tulee tarvetta, en epäröi hetkeäkään käyttää matkatoimiston palvelua uudelleen. Viisumia lukuun ottamatta matkajärjestelyt hoidettiin itse. Allegro-juna kuljetti turistit turvallisesti, nopeasti ja edullisesti ulkomaille. Me hyppäsimme kyytiin Lahdesta. Matka-aika Pietariin oli vain kolmisen tuntia. Rajamuodollisuudet sujuivat leppoisesti ja joutuisasti mennen tullen liikkuvassa junassa. Koska matkustimme illalla pimeässä, minulle riitti vielä odotettavaa paluumatkallekin. Halusin nähdä Karjalan kannasta ja Viipurin linnan. Hotellin valinnassa meillä oli muutamia kriteereitä, joista ehkä päällimmäisenä oli hyvä sijainti. Radisson Royal oli sijainniltaan mitä parhain. Tosin sijainti aiheutti myös pienen ongelman. Maalaistytöille suurkaupungin äänet kantautuivat melko kovina toisen kerroksen huoneeseemme, ja yöunet jäivät vähän huonoiksi. Huone oli kuitenkin siisti ja mukava, hotellin henkilökunta ystävällistä ja avuliasta ja shamppanja-aamiainen juuri sitä, mitä perheenäiti lomaltaan odottaa.

Eremitaasi Palatisinaukiolta. Jo pelkkä rakennus on sykähdyttävän kaunis.

Yhdeksi matkan pääkohteistamme olimme valinneet Eremitaasin, ja sinne suuntasimmekin heti ensimmäisenä päivänä. Kävelymatka Nevski Prospektin puolesta välistä auttoi tajuamaan, että kyseessä on todellakin iso kaupunki. Kortteli ei ole Pietarissa mikään pieni juttu. Tyhjän Palatsinaukio takana kohoava valtava Eremitaasi aiheutti ensimmäiset syvät huokaukset, eikä siitä huokailusta tullut loppua. Päädyimme kiertämään toisen kerroksen ja silläkin matkalla olimme useamman tunnin. Suosikikseni nimeäsi Jordanian portaikosta ja Pavilijonkisalin, jonka upea lattiamosaiikki ja lukuisat kattokruunut tekivät vaikutukset. Puhumattakaan kellosta, joka on valmistettu jo 1770-luvulla. Taide-aarteiden lisäksi rakennus itsessään on niin hengästyttävän ylenpalttinen kaikkine kultauksineen, mosaiikkilattioineet ja peileineen, että sille aivan sokaistuu. Myönnettävä onkin, että ainakin omalta kohdalta suurimman ihailun sai rakennus, vaikka mittavia taide-aarteitakin, niin maalauksia kuin veistoksiakin, olisi ollut tarjolla. 

Jordanin portaikko

Yksi Pavilijonkisalin lukuisista kattokruunuista

Pavilijonkisali hohti valoa ja raikkautta, vaikka vain muutama kattokruunu oli päällä

Hyvä vastapaino vanhalle taiteelle oli Eremitaasia vastapäätä, Palatsinaukion toisella laidalla, pääesikunnan rakennuksessa kuvajournalisti Steven Mccurryn näyttely "Unguarded Moment". Selvärajaiset, terävät ja kirkkaat todellisuutta ilmentävät valokuvat loivat mahtavan kontrastin vanhalle maalaus- ja veistostaiteelle sekä arkkitehtuurille. Valokuvanäyttely on esillä tammikuun puoleen väliin. Suosittelen näyttelyä lämpimästi.

Unguarded Moment näyttely Pääesikunnan rakennuksessa

Marraskuinen Pietari ei varmastikaan näyttänyt meille parhaita puoliaan. Esimerkiksi Pietari-Paavalin linnoitus jäi kylmän sään vuoksi näkemättä. Oli sen verran kylmä, että ei tehnyt mieli edes ajatella jokiristeilyä Nevalla. Kesällä sekin olisi varmasti varteenotettava vaihtoehto. Myöskään puistojen ja puutarhojen kukkaloistosta ei ollut jälkeäkään. Toisaalta varmasti hyödyimme tästä off-season matkasta, missään ei ollut turisteja tungokseen asti, ei museoissa, kaduilla tai edes metroissa.

Meillä oli Pietarin matkalla sellainen onni, että oppaanamme toimivat pietarilaiset ystävämme, jotka osasivat kertoa tavattoman hyvin kaupungin historiasta, ja toisaalta he pystyivät kaupunkilaisina tutustuttamaan meidät myös nykyhetkeen. Emme tarvinneet opastettua kiertoajelua, vaan ystävämme kuljettivat meitä ympäri kaupunkia kävellen, taksilla, metrolla ja autollan. Hauskaa oli, että toisen päivän kohteemme Faberge-museo, oli myös paikallisoppaillemme uusi kohde. Onnistuimme saada viimeiset liput englanninkieliselle opastukselle. Ilman taitavaa opasta museokierros olisikin jäänyt vajaaksi. Loistossaan Shuvalovin palatsissa sijaitseva museo ei hävinnyt Eremitaasille kuin kokonsa puolesta. Harmi, että museossa ei saanut kuvata lainkaan.

Museon lisäksi toisen päivän kohteitamme olivat tyyliltään kaksi täysin erilaista kirkkoa Kazanin katedraali ja pelkästään museona toimiva Kristuksen ylösnousemuksen katedraali eli Kirkko veren päällä. Kazanin katedraalissa ihastelin hyvin käyttäytyviä vieraita. Monissa suurissa kirkoissa on tottunut turistilaumojen valitettavan huonoon käytökseen, mutta täällä tunnelma oli harras ja kunnioittava. Mekin sytytimme tuohuksemme. En ollut aikaisemmin nähnyt mitään Verikirkon kaltaista. Kirkkaat värit kupoleissa ja kokonaan mosaiikista rakennuttu sisäpuoli tekivät syvän vaikutuksen. To do - listalla olisi ollut vielä mahtipontinen Iisakin kirkkokin, mutta sinne emme sitten ehtineetkään.

Kristuksen ylösnousemuksen katedraali eli Kirkko veren päällä tai Verikirkko

Kirkko veren päällä oli lattiasta kattoon upeaa mosaiikkia

Yksi parhaista asioista kaupunkilomalla on ulkona syöminen. Jotta jaksaa kävellä ja kiinnostua, tutkia ja ihailla, on pysähdyttävä juomaan kuppi kahvia, haukkaamaan välipalaa tai nauttimaan lasillinen viiniä. Välillä on syötävä tuhdimmin. Ilman ystäviämme olisimme olleet vähän hukassa ravintoloiden ja kahviloiden valinnan suhteen. Nyt pääsimme todella tunnelmallisiin ja viihtyisiin paikkoihin. Hintatasoltaankin edullisiin. Monista mieleen jääneistä taukopaikoista ja suupaloista kerron teille nyt muutamista. Yksi niistä on hunajakakku, jota nautittiin taideähkyssä Eremitaasissa. Makeaakin makempi, mutta pehmeä, hunajalla maustettu kakku oli täytetty hunajalla maustetulla kermavaahdolla. Singerin talon yläkerran kahvilasta puolestaan avautui kaunis näkymä Kazanin katedraaliin. Amaretolla maustettu tee ja mustaherukkamarmeladi lämmittivät tihkusateessa kylmettynyttä ruumista. Singerin talo, joka myös kirjojen talona tunnetaan on nähtävyys jo itsessään. Metallirunkoinen talo on päällystetty suomalaisella graniitilla. Kirjakaupan valtavista löytyivät juuri ne oikeat postikortit kotiin lähetettäväksi.

Amaretto teetä Singerin talon kahvilassa.
Maisema avautuu Kazanin katedraaliin

Suloisen makea hunajakakku Eremitaasissa. Takana ujostelee Napoleonin leivos.

Venäläinen pikaruokaketju Teremok oli lounasruokapaikaksi aivan ykkönen. Sisään astuessaan olisi voinut kuvitella tulevansa mihin tahansa hampurilaisravintolaketjun ravintolaan, mutta tarjonta Teremokissa oli jotain aivan muuta. Valitsin ateriakseni borssikeiton smetanalla, kinkulla ja juustolla täytetyn lätyn sekä mukillisen kotikaljaa. Ateria kustansi vain reilun kaksi euroa. Ihmetellessämme lasten suurta määrää, oppaamme kertoivat, että väliarvioinnin aikaan ketju tarjoaa hyvän todistuksen näyttäjälle ilmaisen täytetyn lätyn. Mikä motivointi keino! Ilman oppaitamme olisimme saattaneet valita lounaspaikaksi Burger Kingin tai mäkkärin. Mikä onni, että saimme tutustua Teremokiin.

Borssia, lettua ja kotikaljaa Teremokissa

Aivan ensimmäisen illan ruokapaikka oli reissun vaikuttavin. Georgialainen ruoka tuntuu olevan kovassa huudossa, enkä yhtään ihmettele miksi. Tunnelmallinen ja pieni kulmaravintola vaati torstai-illaksikin pöytävarauksen. Khachapuri I Vino ravintola löytyy pienen kävelymatkan päässä Nevskiltä. Sen osoite on Sotsialisticheskaya ulitsa 10. Itselleni georgialainen keittiö on aivan uusi tuttavuus, mutta voin vakuuttaa, että kiinnostukseni vain kasvoi. Ruokaa tilattiin pöytään useita annoksia, jotka sitten jaoimme. Maistelimme ainakin punajuuresta, pinaatista, paprikasta ja munakoisosta valmistettuja kylmiä alkupaloja sekä aivan ihanaa hatsapuria eli juustoista leipää. Uusi tuttavuus oli myös granaattiomenasta valmistettu makea aromaattinen viini. Harmittaa, että en tullut ottaneeksi ruuasta ja viinistä enempää selkoa.

Mahtava georgialainen iltapalanen Khachapuri I Vinossa

Ihastuttava ravintola oli myös Katyusha kellariravintola Nevskillä. Aitoa venäläistä ruokaa tarjoilivat kukkamekkoihin pukeutuneet tarjoilijat romanttisesti sisustetussa ympäristössä. Astiatkin olivat ruusukuvioisia. Taustalla soitettiin venäläisiä vähän surumielisiäkin iskelmiä ja ikivihreitä. "Illan tuuli soittaaa jo latvaa pihlajan..." ja "miljoona, miljoona ruusua..." tunnistin ainakin. Pikkusievä ympäristö ja raskas venäläinen ruoka loivat hauskan vastinparin. Musiikkikin kuului ehdottomasti osaksi elämystä. Katyashassakin päädyimme tilaamaan useita annoksia jaettavaksi. Maistelimme ainakin kylmää perunasalaattia, kylmää punajuuri-sillisalaattia, kesäkurpitsalettuja kylmäsavulohella ja pelmenejä muutamallakin eri täytteellä. Tuhti ruoka kruunattiin ruusumukillisella teetä ja muutamalla marmeladilla.

Katyuasha-ravintolan päivälliseen kuului herkkua jos jonkin moista muun muassa kesäkurpitsalettuja kylmäsavulohella ja lihatäytteisiä pelmenejä

Shoppailijalle Pietari olisi paratiisi. Tällä reissulla me emme asiasta innostuneet, vaikka toki kävimme katsastamassa Passagen ja Grand Palacen, mutta myös kotoisan Stockmannin ja ison ostoskeskuksen Nevskin eteläpäässä lähellä Moskovan rautatieasemaa. Pienemmistä kaupoista mieleen jäi erityisesti Jelisejevin historiallinen herkkukauppa Nevski Prospektilla. Ruokaharrastajalle ihan tavallisten ihmisten tavalliset ruokakaupatkin ovat elämää suurempi kokemus. Sellaisellekin onneksi pääsin. To do-listalla oli myös tori, mutta sinne emme ehtineet. Kuten huomaatte paljon jäi tekemistä seuraavalle kerralle. 

Jelisejevin marsipaanista taiteiltuja herkkuja

Jelisejevin herkkukaupassa riitti silmän ruokaa

Viikonloppumatka Pietariin oli niin loistava irtiotto arjesta, että en näe mitään syytä, miksi en lähtisi Pietariin uudelleenkin. Pietari on lähellä, mutta silti kaukana kotoa. Suurkaupungissa tuntee itsensä pieneksi, ja silti osaksi kaikkea, tätä hetkeä ja historiaa.

Onnistuneesta matkasta kiitos matkakumppanille ja paikallisoppaille!

Testing, testing - Kanttarellifrittata

Vielä nopea vinkki, jota voi käyttää esimerkiksi huomenna, jos suunnittelee isänpäivän aamiaista. Meillä frittataa tosin syötiin lounaaksi, mutta silloin saimmekin idean testata reseptiä isänpäivän aamua varten. Apukokkini on sairaana, eikä kotiin tietenkään ollut varattu lounastarpeita. Kananmunia on onneksi aina, ja niistä saa kelpoo lounaan. Pakastimesta löytyi munakkaaseen pieni pussi kanttarelleja.

*

Kanttarellifrittata

2 dl kanttarelleja

1 pieni sipuli

nokare voita

hieman öljyä

timjamia

suolaa

4 munaa

suolaa

valkopippuria

0,5 dl kuohukermaa

Valitse paistinpannu, joka kestää uunia. Kuullota sipulia ja kanttarellejä öljy-voiseoksessa. Pidä pannu korkeintaan keskilämmöllä, ei liian kuumana. 

Riko kevyesti kananmunien rakenne rikki, lisää kerma ja mausta seos. Kermaa et välttämättä tarvitse, mutta meillä sattui olemaan loraus kermaa purkin pohjalla jääkaapissa. Kaada munaseos kasvisten päälle. 

Kun munamassa alkaa hyytyä pohjasta, siirrä paistinpannu 200 asteiseen uuniin ylävastuksen alle. Kypsennä vielä noin 5 minuuttia niin, että massa on hyytynyt. Varo kypsentämästä liian kauaa, ettei lopputulos ole kumimaisen kuiva.

*

Jos kaapissa olisi ollut, olisin lisännyt frittataan muitakin kasviksia ja hieman juustoa. Isänpäivän aamuna meillä valmistuu osaksi brunssia frittata hieman runsaimmilla täytteillä. Valurautapannu toimi hyvin, koska se kestää korkeitakin lämpötiloja, vaikka minua epäillyttikin, että ruoka jämähtää pannuun kiinni. Perintöpannu on kuitenkin hyvin hoidettu ja kovassa käytössä. Turhaan epäilin.

Vaikka sairastaminen on kurjaa, oli sairauslomapäivässä hyviäkin puolia: tuli kokeiltua uutta reseptiä, isänpäivä brunssin tarjottavat saatiin mietittyä ja ehdin nopeasti ulos napsimaan muutaman tosi kauniin valokuvan. Valo on tähän aikaan vuodesta vähissä. Kerrankin olin kotona oikeaan aikaan. 

Sunnuntain suosikkiruoka - sitruunakana

Sitruunakana reseptistä on kiittäminen Villeä, joka ainakin kymmenen vuotta sitten valmisti meille ensimmäisen kerran sitruunakanaa. Yksinkertaisuudessaan resepti on mitä mainioin, ja siitä on tullut, ainakin meillä, herkkuruokaa myös seuraavalle sukupolvelle. Eipä ole tullut puheeksi, miten on Villen perheessä. 

* 

Sitruunakana

broilerin marinoimattomia rintaleikkeitä

3 sitruunan mehu

3 dl oliiviöljyä

1 rkl juoksevaa hunajaa

rosmariinia

timjamia

suolaa

rosamunda-perunaa

Valmista marinadi. Purista sitruunoista mehu, lisää oliiviöljy ja mausteet. Alkuperäiseseen ohjeeseen on kirjattu 1 sitruuna = 1 dl oliiviöljyä.  Voit käyttää makusi ja saatavuuden mukaan joko kuivattuja tai tuoreita yrttejä. Laita broilerin rintaleikkeet marinadin sekaan vähintäänkin muutamaksi tunniksi.

Kuori perunat ja leikkaa ne veneperunoiden muotoisiksi. Lado perunat uunipannulle. Ripottele päälle hieman suolaa. Laita marinoituneet rintaleikkeet perunoiden päälle ja kaada myös marinadi uunipannulle.

Kypsennä 180 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia kunnes broilerinleikkeet ovat kypsiä. Varo ylikypsentämästä broileria, mutta huolehdi kuitenkin, että leikkeet ovat kunnolla kypsiä.

Nauti sitruunakana ja perunat vihreän salaatin kera. Muista ottaa lautaselle myös maukasta öljyä kastikkeeksi

*

Ville tarjosi sitruunakanan kanssa aina Retsinaa, joka persoonallisen pihkaisena, multaisena ja hennon sitruksisena sopiikin kyseiselle ruokalajille. Meillä sitruunakanan ruokajuomat vaihtelivat vedestä ja maidosta hapokkaaseen Rieslingiin. Riesling toimi ihan hyvin ja on ehkä vähemmän persoonallinen valinta kuin Retsina. Rohkea kokeilee Retsinaa!

Viime vuosina reseptin toteuttamisen kannalta haastavimmaksi on osoittautunut löytää kaupasta marinoimattomia rintaleikkeitä. Pitkän kypsymisen vuoksi ruokalajiin sopivat mielestäni parhaiten luulliset leikkeet. Koipireisisitä, joita useammin löytää marinoimattomana kuin rintaleikkeitä, ruoka onnistuu, mutta siitä tulee melkoisen rasvaista. Näitä sunnuntaisia rintaleikkeitä haettiin lihakaupasta, kauppahallista ja yhdestä marketista. Toisesta marketista onnistui! Marinoituja olisi ollut saatavilla, mutta marinoidut eivät tässä kertakaikkiaan käy.

Vinkkinä vielä, että mikään ei maistu paremmalta, kuin ne ruualta ylijääneet perunat, jotka jäävät uunipannulle odottamaan tiskarin inspiraatiota. Sen vaan sanon, että jollei tiskari ala siivoamaan keittiötä kovin vaudikkaasti, ainoatakaan perunanlohkoa ei uunipannulta löydy. Ainakaan meillä. Pyykkäri voi sitten paidoista päätellä, kuka on napsinut viimeiset perunat.

Viime syksynä sateli näinä päivinä ensilumi. Nyt lumesta ei ole tietokaan. Tänä aamuna oli sentään pakkasta. Lopuksi sen kunniaksi muutama kuurainen kuva. En tiedä olenko hullu, mutta mielestäni talvi saisi jo vaikka tulla.