Sivut

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Viherpippurimansikat itsepoimituista mansikoista

Mansikkasesonki on kuumimmillaan. Mansikka sopii ruuanlaitossa niin alku-, pää-. kuin jälkiruokiinkin. Leivonnasta nyt puhumattakaan. Viikonloppukokki säilöö pakkaseen useamman kilon mansikoita talven varalle, mutta tietysti näitä herkkuja pitää pyrkiä hyödyntämään nyt, kun ne ovat parhaimmillaan. Minulle uusi ja miellyttävä kokeilu oli viherpippurimansikat, vaikka klassikko onkin. Mansikat ovat aikuiseen makuun, joten ohje on kahdelle.










*

Viherpippurimansikat vanilijaisella kermavaahdolla


25 g voita
0,5 dl fariinisokeria
1 appelsiini
1 rkl viherpippureita
2 cl tummaa rommia

Mansikoita

1 dl kermaa
1 rkl sokeria
1 tl vanilijasokeria

koristeluun
yrttien lehtiä

Puhdista ja lohko mansikat tarvittaessa pienemmäksi. 

Purista appelsiinin mehu. 

Sulata voi paistinpannulla. Kun voi on sulanut ja alkaa saada väriä, lisää voihin sokeri. Sekoittele kunnes sokeri sulaa. Lisää pannulle vielä puristettu appelsiinin mehu. Kiehauta ja anna keittyä kokoon muutama minuutti. Lisää pannulle vielä rommi ja kämmenen pohjassa murskatut viherpippurit. 

Kaada seos mansikan lohkojen päälle ja jätä mansikat marinoitumaan joksikin aikaa. 

Vaahdota kerma ja mausta kermavaahto sokerilla ja vanilijasokerilla. Kokoa annos juuri ennen tarjoilua ja koristele halutessasi esimerkiksi sitruunamelissan, basilikan tai mintun lehdillä.

*


Taas kerran tuli sellainen resepti, että varmasti tätä jälkiruokaa tulee laitettua toisenkin kerran. Muuntelun varaa on vaikka kuinka ja paljon. Heti tulee mieleen, että rommin tilalla voisi käyttää esim. cointreauta. Mansikat voisi liekittää tai jälkkärin voisi tarjota lämpimänä esimerkiksi kylmän jätskin kanssa. Vaihtoehtoisesti vaahdon voisi tehdä vaikkapa mascarponesta. Ai että tälläisiä ruokia minä kaipaan. Pienillä muutoksilla saa aikaan aivan erilaisia makuja. 













Lasten mansikat marinoitiin appelsiinimehussa ja niiden kanssa tarjottiin samaa vanilijaista kermavaahtoa kuin aikuisten mansikoidenkin.

Ehkä tätä voisi soveltaa myös talvella pakastettuihin mansikoihin, vaan nyt tein tuoreista, eikä mistä tahansa vaan itsepoimituista. Se on toiseksi paras vaihtoehto itsekasvatettujen jälkeen. Omista, kuuden mansikantaimen tuottamista, mansikoista ei riitä niin pitkälle, että niistä saisi jotain valmistettua. Jos ehditään marjat syödään ennen kuin linnut ehtivät.

Viikonloppukokin perheen yksi kesätraditioista on käydä poimimassa mansikat Niitty-Seppälän tilalta. Lähiseudulla on toki muitakin itsepoiminta tiloja, mutta lapsia viehättää Niitty-Seppälässä kotieläintarha ja leikkipaikka. Niitty-Seppälää voi suositella etenkin lapsiperheille kesän retkikohteeksi - ja miksei tietysti muillekin. Ellei itsepoiminta kiinnosta voi tutustua kesätorin tarjotaan ja juoda vaikka munkkikahvit kahvilassa.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Sannan mansikkatorttu

Viikonloppukokki jatkaa kesäkeittiössä teemalla nopeasti ja helposti. Sannan mansikkatortun jipon opin Sannalta jo vuosia sitten Joensuussa. Mansikkatorttuun sopii hyvin vesimeloni. Meloni tekee tortusta raikkaan ja kevyen ja samalla myös kostuttaa (valmiin) torttupohjan.








*

Sannan mansikkatorttu


1 valmis torttupohja

1/2 vesimeloni

3 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
1 tl vanilijasokeria

500 g mansikoita

koristeluun
mintun ja basilikan lehtiä


Leikkaa vesimeloni pieniksi kuutioiksi. Laita kuutiot valmiin torttupohjan päälle. Mausta kerma sokerilla ja vanilijasokerilla ja vaahdota se. Laita kermavaahto vesimelonikuutioiden päälle. Laita kermavaahdon päälle runsaasti perattuja ja halkaistuja mansikoita. Koristele mintun ja basilikan lehdillä. Anna vetäytyä vähän aikaa jääkaapissa ennen tarjoilua, jotta torttupohja ehtii kostua.

*


Viitseliäs kokki tietenkin leipoo torttupohjan sokerikakkutaikinasta itse, mutta tälläinen kesälomailija käyttää surutta kaupan valmista pohjaa. Torttu valmistuu käden käänteessä ja on siksi loistavaa tarjottava yllätysvieraille. Tiskiä ei tule kuin kermavaahdon valmistamisesta, joten torttu valmistuu helposti myös mökkiolosuhteissa. Taitaa tulla testattavaksi pystyykö Sannan mansikkatorttua valmistamaan veneessä.












Lomailevan kokin tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu tehtävien delegoiminen. Meillä Sannan mansikkatorttua tarjottiin jälkkärinä aterialle, jonka muikut perkasi ja leivitti 9-vuotias apukokki. Sillä aikaa kun isänsä paistoi muikut, neiti pyöräytti vielä kermaviilikastikkeen. Nuorempi neiti on kyläluuta. Näissä talkoissä hän osallistui ainoastaan syömiseen. Maistuva kesäinen ateria nautittiin terassilla ihaillen ja tuoksutellen upeaa jasminia.







torstai 16. heinäkuuta 2015

Kesälomareissu Lappiin ja Kainuuseen

Tavarat laukkuihin, laukut autoon, auto junaan ja juna kohti pohjoista. Suunnitelma, joka toteutettiin heti kesälomani alkajaisiksi 8-12.7. Autojunalla ajattelimme säästää aikaa, istumalihaksia ja hermoja, mutta myös tarjota harvoin junalla matkustaneille lapsille yhden erilaisen elämyksen.  Ja onhan se yöjuna on elämys aikuisellekin. Auto lastattiin junan kyytiin Tampereelta ja aamulla olimme jo pohjoisessa. 







Jo ennen kuin juna oli nytkähtänyt matkaan istuimme makuuvaunun alasängyllä evästelemässä. Uni maistui junassa hyvin, vaikka apukokit jakoivat alimmaisen sängyn. Joskus yöllä heräsin ja juna tuntui menevän kovaa kyytiä eteenpäin. Silloin vähän huimasi ja hirvittikin. Ajattelin, että tässäpä sitä on minulle särkänniemeä ihan tarpeeksi. Aamulla nukutti sen verran pitkään, että aikaa jäi aamupala evästelyihin omassa makuuhytissä, aamutoimiin ja pikaiseen piipahdukseen, aamukahviin ja -teehen, ravintolavaunussa. Suuri hupi tuntui olevan yläsänkyyn kiipeäminen ja sieltä alastuleminen. Minulle se kolmas sänky oli liian korkealla.

Ensimmäisen kohde Lapissa oli Ylläs. Karuja maisemia kävimme ihailemassa aurinkoisessa säässä Ylläksen huipulla Gondoli-hissillä. Kiertoajelu hissillä oli suolaisen hintainen. Perhelippu maksoi 35 €. Meillä oli ajatuksena syödä lounas Ylläksellä, mutta eipä siellä kesäturisteille juuri ollut palveluja tarjolla, ei ainakaa lounasta. Vaikka nälkä jo kurni vatsassa, jatkoimme Maisematietä Ylläsjärveltä kohti Äkäslompoloa. Sieltä löytyi onneksi ravintola, jossa oli ruokaa tarjolla. Mitäs sitä muuta pohjoisessa syötäisiin kuin poronkäristystä, joka sattuu olemaan pienimmän apukokin lempiruokaa. Nälkäisen suurin huoli oli se, että käristyksen valmistaminen kestää yhtä kauan kuin kotona. Ei onneksi kestänyt.










Ylläkseltä jatkoimme määränpäähämme, mökille Pallastunturin kupeeseen, jossa ilta ja iltapäivä kului saunoen ja laavulla tulistellen. Lapin reissuni on aikaisemmin tehty talvella. Lapin kesä oli itsellenikin uusi, miellyttävä kokemus. Mökin ympäristössä, tunturissa ja patikkareiteillä ihailin kauniina kukkivia kukkasia ja vihreää luontoa. Luonnossa oli vielä vehreyttä, joka täällä eteläisessä Suomessa on jo kesän edetessä kadonnut ja vaihtunut tummempiin sävyihin. Puolukka, mustikka ja hilla vasta kukkivat. Porot olivat ilmeisesti paenneet tuntureihin, eikä niitä kovin montaa nähty. Säät suosivat meitä. Aurinko paistoi, ja mittari kipusi jopa 20 asteen paremmalle puolelle. Lomalla oli lämpimämpää kuin kotipuolessa. Sopivasti tuulinen sää piti sääsket ja mäkäriset mukavasti loitolla. 
















Hyvin nukutun yön jälkeen pakkasimme kaikki reppumme. Tarkoituksena oli lähteä tavoittelemaan Taivaskeron huippua Pallaksella.  Matka suuntaansa on noin 3 km. Reitti oli luokiteteltu keskivaikeaksi, mutta varsinkin alkumatka oli pitkospuineen helppo kulkuista, vaikka nousu teki reitistä raskaan. Huiputusyritys oli hyvä, mutta matka jäi kesken. Isommalle apukokille tuli pahat rakot molempiin jalkoihin. Rakkolaastarit ja urheiluteippi olivat tietysti jääneet mökille. Evästä olisi kyllä riittänyt pitempäänkin vaellukseen. Lähelle huippua kuitenkin pääsimme. Käännyimme ns. satulasta, josta loppumatka olisikin ollut vähän haasteellisempi louhikkoineen. Itku pääsi tunturin valloittajalta, ei niinkään kivusta vaan pikemminkin harmituksesta, koska huippu jäi saavuttamatta. Onpa jotain miksi mennä Pallakselle uudelleenkin. Toinenkin syy on, palaan siihen myöhemmin. Uskon, että ketään muuta ei huiputuksen epäonnistuminen harmittanut niin kovasti kuin 9-vuotiasta. Pääsimme kuitenkin patikoinnin makuun ja kiipesimme sen verran korkealle, että saimme nauttia maisemista, jotka eivät ole meille aivan arkipäiväisiä. Kunnon evästauon jälkeen helppo paluumatka myötämäkeen sujui leppoisissa merkeissä. Molemmat tytöt jaksoivat tosi hyvin patikoida aika raskaassakin maastossa. Pallaksella tutustuimme myös luontokeskuksen ilmaiseen näyttelyyn ja pieneen matkamuistomyymälään. 
















Toisen päivän patikointipaikaksi valittiin maastoltaan helpompi reitti pohjoisempaa Ylläs-Pallastunturin kansallispuistossa. Upea reitti Hietajärvelle lähti Ketomellasta 957 tien varresta. Patikoimista Hietajärvellä oli vain noin 2,5 km suuntaansa. Maasto oli helppokulkuista metsäautotietä tai mönkijäuraa. Reitin varrella pääsi kangasmaaston ja kelohonkien lisäksi ihailemaan kuitenkin myös kukkivia hilloja ja suopursuja. Vaikka parkkipaikalle oli selvä opastus, itse reittiä ei ollut  maastoon merkitty mitenkään. Alueella kulki paljon uria ja polkuja, mutta kartan avulla löysimme hyvin perille upealle hiekkarannalle ja laavulle tulistelmaan. Lämmin päivä houkutteli tytöt kahlaamaan ja sitten nuoremman jopa uimaan ja sukeltamaankin. Jos olisin ehtinyt, olisin kieltänyt sukeltamasta. Ei muuten, mutta tiedättehän miten pitkään hiukset ovat märät ja miten märät hiukset laittavat palelemaan. Laavulla seurailimme kuukkeleita, jotka ovat kyllä sympaattisen näköisiä varislintuja. Harmi, että ei ollut kameraa käden ulottuvilla. Kuukkelia sanotaan onnenlinnuksi ja sitä se taitaa olla. Pelkkä linnun seuraaminen teki onnelliseksi. Hietajärven ilmeisen uusi laavu ja kaunis rantamaisema oli lähellä paratiisia. 







Ruuanlaitto oli meillä reissussa hyvin yksinkertaista, vaikka mökissä olisi ollut kokkailuun hyvät mahdollisuudet. Syötiin eväsleipiä, paisteltiin tulilla makkaroita ja loimutettiin lohta. Jälkiruuan virkaa hoitivat muurikalla paistetut lätyt tai nuotiolla paahdetut vaahtokarkit. Mainio lättytaikina-vinkki on muuten Lidlistä ainakin kesäaikaan saatava lättytaikina muovipulloissa. Pulloissa on muut aineet valmiina ja sinne lisätään vain maito. Mökkiolosuhteissa ihan kätevää, ettei tarvinnut erikseen hankkia kaikkia aineksia. Tiskiäkään ei tullut, kun taikinan sai sekoitettua suoraan pulloon.










Nyt tulee se toinen syy miksi Pallakselle kannatti palata. Se on hotelli Pallaksen ravintola ja erityisesti sen lasten lista.  Hietajärven patikoinnin jälkeen kävimme pikaisesti mökillä vaihtamassa vaatteet ja lähdimme Pallakselle syömään. Me aikuiset nautimme Pallaksen hirsisessä ravintolassa padasta tarjoiltua poronkäristystä ja jälkiruuaksi tietenkin leipäjuustoa, jota oli hauduteltu kanelikermassa. Leipäjuusto tarjoiltiin lakkasorbetin kera. Ei mitään yllätyksellistä, mutta hyvää ja maistuvaa koko päivän ulkoilun jälkeen. Arvelimme annoksia isoiksi ja jätimme alkuruuan tilaamatta. Iso annos olikin. Ateriaa täydensivät vielä puinen leipälautanen, jossa oli paikanpäällä leivottua mallasleipää, rapeaa ohuen ohutta näkkileipää ja voita sekä keittiön tervehdyksenä tuotiin aikuisille kauniin värinen, herkullinen ja täyteläinen juuressosekeitto. Lapset tilasivat epäröimättä listalta lastenmenun, joka oli kolmen ruokalajin kokonaisuus. Alkuruuaksi tarjoiltiin kermaista lohikeittoa, pääruuaksi poronkäristystä ja jälkiruuaksi vanilijajäätelöä ja piparkakkua. Juuri näin sen pitää ollakin: lapsille pitää tarjota ravintolassa ihan sitä samaa ruokaa kuin aikuisillekin. Annoskokoa voi pienentää ja esillepanossa ottaa lapset huomioon esimerkiksi tarjoilemalla kastikkeet erikseen. Lasten menusta ravintola saa täyden kympin. Hyvin maistui lasten menu ja 11 € oli todella edullinen hinta tästä kokonaisuudesta! 













Kolmen perillä Lapissa vietetyn yön jälkeen aloitimme kotimatkan. Huristelimme autolla Kainuun kautta kotiin Pirkanmaalle. Matkan varrella tulivat nähdyiksi vielä Levi, Luosto, Pyhä ja Ruka-tunturit. Ennen yöpymistä ihmeteltiin Hiljaista kansaa Suomussalmella, jossa nukuttiin yksi yö Kiannon Kuohuissa ja seuraavana päivänä tutustuttiin Raatteen tiehen varsin kylmässä +8-10 asteisessa säässä. Se ehkä auttoi pääsemään tunnelmaan. Ellei kylmänä talvena 1939-40 olisi Raatteen tiellä taisteltu, tuskin olisimme siellä nyt käyneet. Mielenkiintoinen ja vaikuttava nähtävyys.











Toinen yö vietettiin Kuopiossa Rauhanlahden kylpylässä. Jonka perhehuone saa myös kunniamaininnan. Sänkyjen (, joita ei kyllä voi kehua) päälle oli rakennettu parvi, jossa kaksi lasta mahtui hyvin nukkumaan. Ei tarvinnut kinata siitä, kumpiko nukkuu yläsängyssä. Kylpyläyön jälkeen matka jatkui Kuopion torin kautta kotiin. Kalakukkoa kotiin tuomisina tietysti. Auton matkamittaariin kertyi kilometrejä 1680, vaikka menomatka tehtiin junalla. Paluumatkasta kertyi tietenkin valtaosa, reilu 1200 km.


Nyt kotona on oltu pari päivää. Auto ja laukut on tyhjätty ja pyykitkin pesty. Oikeastaan sitä alkaa olla valmis uuteen reissuun. Parasta kotiin paluussa on se, että huomaan olevani jo ihan lomalla. Kaikki työasiat ovat unohtuneet, ensimmäinen reissu on tehty ja melkein koko loma on vielä edessä.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Hellepäivän ruokaa - broilerivartaita ja salaattia vesimelonista ja varhaiskaalista

Hellepäivänä ruuanlaitosta haluaa päästä mahdollisimman helpolla. Pilkkominen ja paistaminen sisällä kuuman uunin ääressä ei paljoa kiinnosta. Viikonlopulla sai vihdoin nauttia helteisistä säistä ja suurin osa ajasta pyrittiinkin viettämään ulkona. Vihdoinkin myös ulkona syöminen onnistui.



Suikaloin marinoimattoman broilerin rintaleikkeet ja valmistin niille marinadin heti aamusta.  Suikaloitu liha ehti olla marinadissa ainakin kuutisen tuntia. Tarkkaa reseptiä marinadille, en pysty tässä jakamaan, sillä soossiin tuli heiteltyä yhtä jos toista, mutta annan teille vinkin: käytä marinadeihin öljyjä, joita aina jää öljyynsäilötyistä kasviksista. 

Broilerimarinadini oli tällä kerralla jääkaapintyhjennysmarinadi. Marinadiin upposi öljyä ainakin aurinkokuivatuista tomaateista ja fetajuustosta, lisäksi sinne tyhjättiin samba oelek - purkin pohja. Pilkoin marinadiin pari valkosipulin kynttä ja yhden parhaat päivänsä nähneen punaisen chilin. Happona käytin, niin ikään parhaat päivänsä nähneen, sitruunan mehun. Lisäksi lorautin hieman soijaa ja makeutta marinadiin toi hunaja. Purkin loppu sekin. Marinadiin kun muistaa öljyn, makean, suolaisen ja hapon niin hyvä tulee. Muita mausteita sitten maun mukaan. Mikäli aikoo grillauksessa käyttää puisia varrastikkuja, ne on hyvä laittaa veteen hyvissä ajoin. Liian kuivat tikut palavat grillissä.








Broilerin kanssa tarjoilin mahtavaa varhaiskaalisalaattia. Yhteen reseptiin pääset käsiksi esimerkiksi täältä. Kotimainen kaali on nyt parhaimmillaan. Oivallus lisätä salaattiin turkkilaista jugurttia on ollut loistava. Salaatti saa enemmän luonnetta ja makua kuin pelkällä majoneesilla ryyditettynä. Kaalisalaatin voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen, jopa jo edellisenä päivänä. Makujen tasaantuminen ei ainakaan huononna salaattia.

Sen sijaan feta-vesimelonisalaattia ei voi tehdä kovin paljoa ennakkoon, ettei salaatti ole tarjoiltaessa inhottavan vetinen.  Mutta ei hätää. Tämä salaatti valmistuu todella nopeasti ja helposti. Katsos vaikka:



*

Vesimeloni-fetajuustosalaatti

1/2 vesimeloni
1 pkt fetajuustoa
1/2 prk kivettömiä mustia oliiveja
(kevätsipulia)
basilikaa
minttua



Leikkaa vesimelonista mukavasti suuhun sopivan kokoisia kuutioita. Murustele melonin sekaan fetajuustoa. Lisää salaattiin oliivit ja koristele yrteillä. Tarjoile grilliruuan lisäkkeenä.

*









Tämän menun työläin vaihe taitaa olla se, kun suikaloidut broilerit tikuttaa varrastikkuihin. Sillä aikaa kun (mies) grillaa tikut, ehtii valmistaa salaatin, kattaa pöydän ja lämmittää kastikkeen. Kastikkeen kätevä emäntä otti pakastimesta. Samalla tuli testattua, että itse valmistettu satay kestää hyvin pakastamisen. 









Varsinaisia lomaruokia tarjoillaan ehkä myöhemmin, Vuosiloma alkaa nimittäin melko pian, muutaman tunnin kuluttua. Vaikka vapaallakin täytyy kokkailla ja syödä, ollaan lomalla koko ajan joko menossa tai tulossa tai sitten muuten vain laiskotellaan. Katsotaan, koska viikonloppukokki ehtii koneen ääreen postaamaan.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Inkiväärinen possun sisäfile grillissä

Ne thaimaan maut olivat taas mielessä, kun mietin millaisen marinadin valmistaisin possun sisäfileelle. Selvää tietysti oli, että possu valmistetaan grillissä, kuten näin kesällä lähes kaikki liha tässä taloudessa. Grillaaminen taas on aivan toinen juttu, eikä vastuullani lainkaan. Työnjako on selvä. Mies grillaa.






*

Grillattu inkiväärinen possu punaisella kastikkeella ja nuudeleilla


2 possun maustamatonta sisäfilettä

Marinadi

öljyä
2 valkosipulin kynttä
1/2 punainen chili pilkottuna
2 rkl raastettua inkivääriä
2 tl sitruunaruohotahnaa
suolaa
hunajaa
1/2 sitruunan mehu

Kastike

öljyä
sipuli
3 valkosipulin kynttä
1/2 punainen chili
vettä
sitruunaruohotahnaa
vettä
2 kaffirlimetin lehtiä
soijaa
2 rkl kalakastiketta
1 tl punaista thai-currytanhaa
hunajaa

maizenaa

Tarjoiluun
nuudeleita ja  paahdettuja seessaminsiemeniä

Valmista marinadi sekoittamalla ainekset keskenään. Laita sisäfile marinoitumaan vähintäänkin 2 tuntia ennen lihan valmistamista. Meillä possu uiskenteli marinadissa oikeastaan koko päivän.

Kastikkeen voi tehdä valmiiksi ennakkoon ja lämmittää sitten kun on ruoka-aika, tai sitten kastikkeen voi valmistaa sillä välin, kun filee kypsyy grillissä. Laita  kastiketta varten kattilaan tilkka öljyä. Kuullottele pilkottuja sipuleita muutamia minuutteja öljyssä. Lisää pilkottu chili. Lisää kattilaan sitruunaruohotahna, currytahna ja sekoita hyvin. Lisää kattilaan vesi ja loput mausteet. Anna kiehua hiljalleen muutamia minuutteja. Suurusta ennen tarjoilua maizenalla.

Ota filee lämpimään ainakin puoli tuntia ennen valmistamista. Grillaa fileestä pinnat kiinni ja siirrä filee kypsymään epäsuoraan lämpöön. Grillaa lihaa kunnes sisälämpö on noin 67 astetta. Anna vetäytyä hetki. Koristele liha paahdetuilla seessaminsiemenillä ja tarjoile pussin ohjeen mukaan keitettyjen nuudeleiden ja herkullisen, lämmittävän, punaisen kastikkeen kera.
*








Haaveissa oli sellainen ihanan makea, lähes tahmainen, ruskean kastike. Aivan eivät haaveet täyttyneet. Punainen currytahna ja chili värjäsivät kastikkeen punaiseksi. Makeaa kastike oli, mutta ei aivan tahmaista. Mistähän sitä palmusokeria saisi? Hunaja makeuttajana on aivan ok, mutta kovin itämainen se ei ole. Tätäpä kokkailen toisenkin kerran.