perjantai 27. lokakuuta 2017

"Som Tam" eli thaimaalainen papaijasalaatti lääke matkakuumeeseen ja kaukokaipuuseen?

Som Tam eli thaimaalainen papaijasalaatti toimi lääkkeenä matkakuumesseen, joka vain pahentui entisestään, kun selailin Thaimaan matkakuvia muutaman vuoden takaa. Tähän aikaan vuodesta sitä alkaa kaivata aurinkoon ja lämpöön. Koska kaikki matkakuvat ovat koneen kovalevyllä, tein nopeasti koosteen insta-tililleni. Instan lisäksi Viikonloppukokilla on myös face-profiili. Kun Thaimaan-kaipuu yltyy suureksi, pääsen instan kautta palaamaan lomafiiliksiin. Onnekseni löysin ruokakaupasta papaijaa, vaikkakaan en vihreää, ja pääsin palaamaan myös makumuistoissa Thaimaahan.




som tam, papaijasalaatti, thaimaalainen



*


Som Tam eli papaijasalaatti


papaija
porkkana

suolapähkinöitä

kastike

valkosipulin kynsi
punainen chili
limen mehu
2 rkl kalakastiketta
1 rkl ruokosokeria
2 rkl ruokaöljyä (esim. oliiviöljyä)

Valmista ensin kastike. Pilko valkosipuli ja chili pieneksi. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja jätä odottamaan, että saat pilkottua papaijan ja porkkanan.

Kuori ja halkaise papaija ja poista siemenet. Kuori myös porkkana. Höylää papaija ja porkkana julienne-suikaleiksi mandoliinilla tai julienne-raudalla.

Lisää suikalisiin kastike ja suolapähkinät. Anna makuuntua tunnin verran jääkaapissa ennen tarjoilua.

*




som tam, papaijasalaatti, thaimaalainen



Ennen Thaimaan matkoja en ymmärätänyt miten hieno tuote kalakastike on. Nykyään ymmärrän. Tämä kertakaikkisen yksinkertainen salaatti ei olisi mitään ilman kalakastiketta. Thaimaassa muistan syöneeni Som Tamia usein katkarapujen kanssa. Minä tarjosin Som Tamin sitruunakanan lisäkkeenä. Sopi se siihenkin. Mutta kaipuu aurinkoon ja lämpöön ei  Som Tamilla laantunut. Onko sinulla makumuistoja maailmalta?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti