maanantai 13. maaliskuuta 2017

Raparperi-vadelmapiirakka valkosuklaalla

Viikonlopun aikana on tullut kevät. Ehkä huomaan sen erityisesti, koska piipahdimme viikonloppuna Joensuussa, ja siellä oli vielä kovin talvista, kevättalvista tosin. Täällä kotona Etelä-Pirkanmaalla vähäinenkin lumipeite on kadonnut niin, että raparperin kasvupaikka on jo lumesta paljaana. Tänään töistä tullessa oli peräti 7 astetta lämmintä ja aloin miettiä, että itseasiassa siihen, kun raparperi alkaa pukata uutta satoa, ei ole enää kovin pitkä aika. Kyllähän se kevät oli osaltaan inspiraation lähteenä raparperi-vadelmapiirakkaan, vaikka ajatus lähtikin paljon käytännöllisemmältä tasolta. Nimittäin pakastinta on ruvettava tyhjäämään ennen uutta satokautta. Paistoimme vanhemman apukokin kanssa raparperi-vadelmapiirakka jälkiruuaksi paapalle, joka tuli kotomieheksi ja ammaksi eli lapsenvahdiksi kuten eteläpohjalainen sanoo viikonlopun ajaksi.



raparperi, vadelma, valkosuklaa, piirakka, raparperi-vadelmapiirakka valkosuklaalla, makea leivonnainen




*

Raparperi-vadelmapiirakka


2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl kauraleseitä
0,5 dl muscovadosokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1,5 dl sulatettua voita
1 kananmuna

täyte

250 g raparperia
2 dl villivadelmia
(1 rkl perunajauhoja)

100 g valkosuklaata

1 prk kermaviiliä
1 muna
1 dl sokeria

Sekoita venhäjauhot, kaurahiutaleet ja -leseet, sokeri, leivinjauhe ja kaneli kulhossa. Lisää voisula ja muna sekoittaen. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.

Levitä päälle vadelmat ja raparperin palat. (Ripottele päälle perunajauho. Se sitoo nestettä, jos sulavista pakasteista sitä vielä irtoaa)

Rouhi valkosuklaa karkeaksi rouheeksi ja sekoita raparperin ja vadelmien päälle.

Sekoita kermaviili, muna ja sokeri. Kaada seos piirakan päälle.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia.

*
Koska etenkin raparperini oli vielä jäistä, kun lisäsin sen piirakan päälle, ripottelin vähän perunajauhoja, jonka tarkoituksena oli sitoa sulavista pakasteista irtoavaa nestettä. Piirakka olikin mehukas, muttei ollenkaan vetinen, joten perunajauho hoiti hyvin virkansa.

Nuo hieman jäiset raparperin palaset vaikuttivat varmasti myös siihen, että piirakan paistoaika oli mielestäni varsin pitkä, joskushan piirakka paistuu ihan parissakymmenessä minuutissa. Jos sinulla ei ole enää pakastimessa raparperia jäljellä kannattaa maistuvan piirakan ohje laittaa talteen, sillä pianhan sitä uutta satoa jo saa.


raparperi, vadelma, valkosuklaa, piirakka, raparperi-vadelmapiirakka valkosuklaalla, makea leivonnainen



raparperi, vadelma, valkosuklaa, piirakka, raparperi-vadelmapiirakka valkosuklaalla, makea leivonnainen


Valkosuklaa antoi yllättävän paljon makua piirakkaan, vaikka sitä oli vain tuo 100 g. Makea suklaa tasoitti hyvin hapokasta raparperia. Valkosuklaa on sen verran makeaa, että se kannattaa ottaa huomioon piirakan täytettä ja pohjaa tehdessä. Kun piirakkataikinaan lisää jauhojen lisäksi kaurahiutaleita ja -leseitä pohjataikinaan tulee paljon enemmän makua ja rakennekin jää ihanan pehmeäksi. Muscovadosokeri tuo pohjaan vähän erilaista aromia ja tummaa väriäkin, jota kaneli tietysti vielä vahvistaa. 



raparperi, vadelma, valkosuklaa, piirakka, raparperi-vadelmapiirakka valkosuklaalla, makea leivonnainen



Raparperi-vadelmapiirakka koristeltiin villivadelmilla ja sitruunamelissan lehdillä ja nautittiin jälkiruuaksi. Piirakka oli niin maistuvaa, että söimme melkein koko piirakan yhdeltä istumalta. Nuorempi apukokkikin, joka ei kuulemma pidä raparperista, söi melkoisen ison palan. Juuri maistelin jääkaappiin jääneestä palasesta haarukallisen, ihan vaan tarkistaakseni miltä piirakka maistuu kylmänä. Ja hyvältähän se maistui. Valkosuklaa maistui itseasiassa paljon enemmän kuin tuoreeltaan lämpimänä syödyssä piirakassa.



raparperi, vadelma, valkosuklaa, piirakka, raparperi-vadelmapiirakka valkosuklaalla, makea leivonnainen



raparperi, vadelma, valkosuklaa, piirakka, raparperi-vadelmapiirakka valkosuklaalla, makea leivonnainen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti