perjantai 3. helmikuuta 2017

Munat voi vaihteeksi paistaa paahtoleivän sisällä

Aamiainen on päivän tärkein ateria sanotaan. Se on helppo uskoa. Hyvän aamiaisen voimalla on hyvä lähteä liikkeelle. Arkisin aamiainen on kahvia, puuroa ja marjoja tai kahvia, rahkaa ja marjoja. Vapaapäivisin, etenkin sunnuntaisin, aamiainen on erityinen. Siitä voi nauttia kaikessa rauhassa, ja vaikka valmistaa jotakin hieman spesiaalimpaa. Tämän hetkinen suosikkiaamiaiseni on paistaa kananmuna paahtoleivän keskellä. Mikä herkku! 






*

Paistetut munat paahtoleivän sisällä


paahtoleipää
kananmunia
suolaa

rypsiöljyä 
voita

suola

Leikkaa paahtoleivästä esimerkiksi piparkakkumuotilla keskusta pois. Sulata paistinpannulla nokare voita ja lisää myös tilkka öljyä. Laita paahtoleipä paistinpannulle ja riko keskelle muna. Leivän voi halutessaan paistaa molemmin puolin. Samalla pannulla kannattaa paistaa myös irtileikattu keskusta. Mausta suolalla.

*





Tavallisesti käyttämäni paahtoleipä on sen verran pientä, että kananmunalle jää kovin vähän paistopintaa. Ongelmaan on ratkaisu: seuraavaan kauppalistaan on aamiaista varten kirjoitettava isompia paahtoleipiä tai pienempiä munia. Viime sunnuntain aamiaislautaselleni mahtui paahtoleivän ja munan lisäksi hieman parmankinkkua, pieni palanen avokadoa ja verigreippiä. Juomaksi vähän tuoremehua ja paljon kahvia.






Tulevana sunnuntaina nautin aamiaiseni hotellissa. Luvassa on odotettu Seminaari 2017 vanhojen ystävien kesken. Eihän me enää mitään opiskelijatyttöjä olla, mutta on kiva, että näitä opiskelijatyttöinä tutuksi tulleita ystäviä tapaa edes kerran vuodessa. Jospa me joku vuosi saataisiin mukaan myös muutama entinen opiskelijapoika.

2 kommenttia:

  1. Tämä on meidän lasten suosikki. Tehdään vähinytään kerran viikos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Minä olen tapojeni orja ja taas olin ostanut sitä liian pientä paahtoleipää, jota olen tottunut ostamaan, mutta tulipahan taas paistettua liian pienestä leivästä (tai liian suurista munista) huolimatta.

      Poista