maanantai 4. heinäkuuta 2016

Sitruunarisottoa ja kampasimpukoita - kokeilussa säilötyt sitruunat

Kesän ensimmäisellä kaupunkiretkellä joitakin viikkoja sitten shoppailin lähinnä ruokaa ja ruuan valmistukseen liittyviä juttuja. Vihdoin minulla on kunnollinen mortteli, vihdoin sain ostettua muun muassa säilöttyjä sitruunoita ja granaattiomenasiirappia. Granaattiomenasiirappia testasin jo aiemmin postaamaan sumakkikanaan. Säilöttyillä sitruunoilla kokeilin ensimmäisenä maustaa risottoa. Blogista löytyy toinenkin ihan kelvollinen sitruunarisotto, vaikka vanhat postaukset ja kuvat saavatkin hymyn huulille.



*

Sitruunarisottoa ja kampasimpukoita

4 reilua pääruoka-annosta

2 salottisipulia
25 g voita
loraus oliiviöljyä
4 dl risottoriisiä
sitruunan mehu
pienehkö säilötty sitruuna
1,5 dl valkoviiniä
12 dl kasvislientä
50 g parmesanjuustoa
tuoretta basilikaa
2 rkl voita

Kuullota hienonnetut sipulit ja riisi voi-öljyseoksessa. Lisää sitruunan mehu, viini ja pieneksi pilkottu säilötty sitruuna. 

Lisää lämmintä kasvislientä vähitellen pienissä erissä risottoon. Sekoittele ja anna riisin kypsyä. Kun riisi alkaa olla lähes kypsää, lisää parmesanraaste. Viimeistele risotto lisäämällä tuoretta basillikaa ja pari ruokalusikallista voita antamaan ruualle kiiltoa.

Paista hyvin sulatetut ja kuivatut kampasimpukat kypsäksi voinokareessa todella kuumaksi lämmitetyssä pannussa. Pannulle ei kannata laittaa kovin monta simpukkaa kerralla, ettei se jäähdy turhaan. Simpukka kypsyy nopeasti. Vain minuutti puoleltansa. Simpukoita voi maustaa mieleisekseen, mutta tällä kerralla niiden pintaan pyöräytettiin myllystä vain suolaa.

*

Säilötty sitruuna sopi ristottoon todella hyvin! Suolan kanssa saa vain olla tarkkana. Valmistin kasvisliemen kuutiosta vähän annostusta pienemmällä määrällä, koska pelkäsin ruuasta tulevan liian suolaista. Mittasuhteet onnistuivat hyvin, eikä ruoka meidän kenenkään mielestä ollut suolaista. Sitruunan määrääkin oli näin ensimmäisellä käyttökerralla hiukan haastava arvioida, mutta tuollainen pienehkö kokonainen sitruuna oli aika hyvä.











Risotto on mielestäni aika haastava ruokalaji valmistettavaksi ja tarjoiltavaksi. Risoton valmistaminen vaatii kokilta aika paljon aktiivista ruuanlaitto aikaa. Risottoa hämmellessä ei paljon olohuoneessa istuvien vieraiden kanssa seurustella. Risotto on parhaimmillaan, kun se on vetäytynyt muutaman minuutin. Jos risotto odottaa sen aikaa, kun syödään alkuruokaa, se ei ole enää parhaimmillaan. Meidän pöytään risotto sopiikin ehkä parhaiten pääruuaksi, kun alkuruokaa ei nautita. Risotto on esimerkiksi erinomainen lounasruoka kesäiseen vapaapäivään. Täyttävä, mutta silti kevyen oloinen. Annoksella risottoa jaksaa touhuta lopun päivää, eikä nälkä kuitenkaan yllätä ennen päivällisaikaa.

Ilman viiniäkin risoton valmistaminen onnistuu, mutta suosittelen kuitenkin lorauttamaan tilkan valkoviiniä pannulle. Alkoholi haihtuu ruuan kypsyessä pois. Mutta se tuoksu, se tuoksu! Tuoksu, joka kasarista nousee, kun riisien päälle kaataa tilkan viiniä on ihana!





Paitsi ruokaa, kesän ensimmäiseen kaupunkiretkeen kuului myös kulttuuria. Voinkin lämpimästi suositella Tampereen (ja Särkänniemen) kävijöille Sara Hildénin taidemuseon upeaa näyttelyä. Ron Mueckin puhuttelevat veistokset ovat nähtävillä pitkälle syksyyn. Monissa lehtikuvissa ja arvosteluissa esitellyt Pariskunta varjon alla, A girl tai Mask II olivat jo kokonsa puolesta vaikuttavia, mutta silti minulle mieluisin veistos ei ollut kokonsa puolesta vaikuttavin. Pienoisveistos äidistä, joka väsyneen ja rasittuneen näköisenä raahaa kahta kauppakassia ja kantaa rinnallaan vauvaa, meni ihon alle. Vaikka äiti on väsynyt, lapsi rinnalla kantoliinassa on rauhallinen ja tyytyväinen. Ainakin minun mielestäni. Oletko sinä käynyt katsastamassa Ron Mueckin veistokset? Mitä mieltä olit?









2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen annos, nam! Nuo kampasimpukat näyttävät tosi hyviltä. Enpä ole törmännyt koskaan säilöttyihin sitruunoihin, voisikohan niitä tehdä itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällä kerralla simpukoihin tuli tosi hyvä väri. Maltettiin lämmittää pannu tarpeeksi kuumaksi ja paistaa vain muutama simpukka kerrallaan.

      Säilöttyjä sitruunoita on ilmeisesti melko helppo tehdä itsekin. Tarvitaan vain hyvä laatuisia (ja ilmeisesti ohut kuorisia sitruunoita), suolaa, puhdas tiivis astia ja aikaa. Kovin äkkinäiseen tarpeeseen sitruunat eivät valmistu, koska tekeytyminen kestää useita viikkoja.

      Kuulisin mielelläni miten säilötyt sitruunat onnistuvat itse tehden.

      Poista